perjantai 16. toukokuuta 2014

Ei menny kun Strömsössä :)

Itä-Suomea piiskasi kahden päivän rankkasateet juuri kun olimme saaneet leviteltyä seulanpääkivet ja kivituhkan auttavasti pihalle. Polut säilyivät ehjinä, tosin kivituhka junttautui kyllä tosi tiiviiksi - ennen kuin ehdimme harjata ylimääräiset, joten kiviä sai kaivella sitten esiin hiekasta...

Huonommin kävi tälle vähän vaiheeseen jääneelle paviljongin alle tulleelle kiveykselle, josta tulikin tämmönen kiva uima-allas... (pahoittelen kuvanlaatua, kännykuva)...


Samoin kävi tälle kivikkoistutukseksi aiotulla uudelle alueelle, johon keskelle oli tarkoitus upottaa vanha muuripata toivomuslähteeksi. No nyt on vedet sitten kyllä padan ulkopuolella pääasiassa...

 

Että semmosia puutarhahommia :D

No, eihän me siitä lannistuta, nyt on vedet lähes juoksutettu jo kaivettuja ojia myöten katuojaan ja jatketaan harjoituksia, kun maa vähän kuivahtaa rankkasateiden jäljiltä. Saimme eilen lisäksi hakea erinomaisen hyvää purkulautaa ilmaiseksi, siitä alamme rakennella huvimajaan hieman katteita, kanalaan kattoa ja jospa semmoinen suvikammarikin saatais vaikka aikaiseksi :) Saan myös hakea ihanan vanhan tassuammeen puutarhaani, teen siitä köyhän miehen kylpytynnyrin! Viikonloppuna on tarkoitus puuhastella myös Pajulassa, ja istutella sinne omenapuita ja perunaa - ihanaa kun on jo perjantai!

Eilen meillä kävi taas ekaluokkalaisia tutustumassa meidän kanalaan ja kanilaan. Tulee itsellekin niin hyvä ja iloinen mieli pienistä, reippaista, aurinkoisista vieraista, jotka niin innolla hoitivat ja ruokkivat kanoja ja kaneja. Ja onhan nää meidän kaninpojat täysin vastustamattomia, eikös!
 
Tässä meidän pieniä vieraita, open ottamassa kuvassa :) Koululaisilla oli melkein kaikilla kännykamerat sallitusti mukana ja kylläpä taisi tulla kymmeniä kuvia meidän eläinystävistä tallennettua :)


Helteitä odotellessa, rentouttavaa viikonloppua kaikille!

4 kommenttia:

  1. No, kokeillaan uudelleen. Tääkään ei mee kuin Trömsöössä. Eli, ajattele positiivisesti. Hyvä kun nyt ogelmat tuli esille eikä vasta kun olisit tehnyt kaiken valmiiksi. Tekemällä sitä parhaiten oppii. Salaojitus olis ehkä hyvä olla huvimajan alla. Mutta vuoden parin päästä naurattaa koko homma.

    VastaaPoista
  2. Vähän se jo hymyilytti heti kaaoksen nähtyäni ja illalla jo suorastaan hihitytti, kun luin kuvista saamiani facebook-kommentteja :) Tuosta kuvasta puuttuu vielä mun mutavellissä uineet valkoiset paviljonginverhot, ne ehdin jo nostella vettä valuvina pois altaasta :D Kantapään kautta jne... :)

    VastaaPoista
  3. Oho! Mutta eiköhän se siitä vielä

    VastaaPoista
  4. Ne verhot olisin kyllä halunnu nähdä. Mutta parasta on se että osaa itte nauraa omille mokille. Jaa, senkö tähden mulla on niin usein hauskaa.

    VastaaPoista