maanantai 20. lokakuuta 2014

Humisevalla harjulla ja kalmasuolla

Kävimme viikonloppuna retkeilemässä paikassa, jonne olin jo pitkään halunnut mennä. Kiipesimme eräälle korkealle harjulle lähellä vanhempieni kesämökkiä ja kuljimme pitkän matkaa harjun harjalla.


Löysimme maastosta monta  jännittävää juttua, kuten tällaisen kiven, johon joku joskus oli hakannut ympyrän. Mietittiin, mikä sen tarkoitus on ja onko se vanhakin.




 Harju oli korkea ja kapea. Siellä oli myös tällainen harjuhauta /suppa, joka oli suurelta osin suota.  Tunnelma oli jotenkin erikoinen, ihan kuin olisin ollut jossain Keskimaan maisemissa...


Rinne supan pohjalle oli jyrkkä, mutta laskeuduttiin silti katsomaan tarkemmin tätä mystisen näköistä paikkaa. Muun maaston ollessa jo auringonlämmittämää, supan pohjalla varjoissa oli vielä maa aivan jäässä.


Matka takaisin ylös olikin sitten vielä vaativampi... Rinne oli upottavan pehmeää sammalta. Erinomaista liikuntaa :)


Supan pohjalta löysin muuten ensimmäistä kertaa elämässäni mustia torvisieniä, joskin ne olivat hallanpanemia :)


Läheiseltä suolta käytiin vielä retken päätteeksi poimimassa huurteisia karpaloita.


Ihailtiin luonnon muovaamia taideteoksia..



Suon laidalla, juuri ennen kun aurinko alkoi laskea, söimme eväät. Esittelen samalla retkireppumme sisältöä, josta osa on saatu blogin kautta yhteistyönä Varmuusvarasto.fi :ltä.


Vaikka tällä kertaa liikuimme enimmäkseen tutuissa metsissä ja soilla, on hyvä pitää repussa mukana tarvikkeita, joista on apua, jos kuitenkin sattuisi eksymään taikka vaikka loukkaamaan itsensä.


Vesi on elinehto. Juomapullon tai -pussin lisäksi on repussa hyvä olla joku vedenkeruuseen sopiva astia ja vedenpuhdistustabletteja. Varmuusvarasto.fi:stä löytyy muun muassa kätevä kokoontaittuva 10 litran kanisteri sekä vedenpuhdistustabletteja, joita meillä oli mukana myös Turkin matkalla, jossa vesijohtoveden juominen ei ollut suotavaa, siltä varalta, ettemme olisi heti saaneet pullotettua vettä. Halpa, kevyt ja helppo keino turvata puhdas juomavesi. Yhdellä paketilla puhdistaa 50 litraa vettä.


Retkeilijää auttaa myös karbiinihakasella oleva kompassi/lämpömittari, tulentekorauta, joka toimii säässä kuin säässä sekä pieneen tilaan menevä avaruuslakana, jos auttaa lämpimänä pysymisessä ja estää hypotermiaa, jos sattuisi vaikka eksymään tai loukkaantumaan maastossa.


Näitä paracordista eli laskuvarjonarusta tehtyjä rannekkeita meiltä löytyy myös pari, niitä voi pitää ranteessa mukana ja niistä saa purettua hätätilanteessa kestävää narua erilaisiin tarpeisiin erivahvuista narua riippuen kuinka ohueksi säikeeksi narun purkaa. Meillä oli repussa mukana myös armeijan ylijäämävarastolta hankittu laavukangas, joka olisi tarpeen vaatiessa näillä naruilla saatu viritettyä vaikka katokseksi tai laavuksi. Tällä kertaa se palveli vain istuinalustana :)


Tämä  aurinkokennolla ja kammella toimiva radio/valaisin on ehdoton suosikkini! Testasimme sitä kotona ja maastossa ja hyvin toimi kummassakin. Aurinkokennoa voi hyödyntää maastossa ja kammella saa joka tapauksessa virtaa sekä radioon että kirkkaaseen led-valaisimeen. Tämän laitteen hyvä ominaisuus on myös pieni koko ja kevyt paino. Kulkee näppärästi repussa, mutta voisin hankkia tällaisen myös autoon. Kotivaraan tämä on tietysti aivan ehdoton lisä! Ja hyvä lahjavinkki joulupukin konttiin myös!


Muitakin hyödyllisiä tuotteita löytyy Varmuusvaraston tuotevalikoimasta, niistä lisää myöhemmin :)

2 kommenttia:

  1. kaunis paikka!

    Enpä ole ennen tiennyt aurinkokennolla toimivasta radiosta, kätevää

    VastaaPoista
  2. Ihana retkikohde ja mainioita retkeilyvälineitä!

    VastaaPoista