sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Peikkolapsen kastejuhla ja pienissä häissä

Tänään meidän pikkupeikko sai kasteessa nimen 

Aini Mirjam Ilona

Samalla pappi siunasi meidän avioliittomme, meidät vihittiin muutamaa päivää aikaisemmin maistraatissa. Tässä virallisena hääpäivänä meidän pieni morsiusneitomme, jonka kanssa kävimme ihan vaan kolmisin pikaisesti maistraatissa sanomassa "tahdon" ja tänään kastejuhla/avioliiton siunaaminenkin tapahtui ihan vaan lähipiirin kesken kotonamme. 


Valmistautumassa tärkeään päivään... Suloisen Vanamo-korun sain mieheltäni hääpäivänämme lahjaksi.


 Hääkimpun keräsin aamulla puutarhastamme...








Kummeina Ainille olivat siskoni ja serkkuni sekä epävirallisena kummina siskon mies, joka ei kuulu kirkkoon, joten hän on  Ainin"aikuinen ystävä" :) Tyttö oli kiltisti koko päivän, vain papin kastaessa tuli pikkuisen itku ja toisen kerran vaipan vaihdossa :)



Siskoni luki myös apassi-intiaanien häärukouksen:



Sade ei teitä enää kastele, 
sillä olette toisillenne suojana. 
Kylmyys ei teitä enää vaivaa, 
sillä lämmitätte toisianne. 
Yksinäisyyttä ei enää ole, 
sillä olette toisillenne elämäntovereita. 
Te olette nyt kaksi ihmistä, 
mutta edessänne on vain yksi elämä. 
Astukaa nyt yhdessä 
yhteisen elämänne päiviin. 
Ja olkoon elämänne Maan päällä 
hyvä ja pitkä.


Neljän sukupolven potretti:


Nuorimmalla ja vanhimmalla ikäeroa 88 vuotta :)


Kastepöytään tilasimme kranssin kastemaljan ympärille. Kastemaljana oli mummiltani peritty Kastehelmi-kulho, Nimenkin tyttö sai mummojen mukaan - minun jo edesmenneet mummini olivat Aino ja Mirjam ja miehen mummon toinen nimi oli Ilona.



Tässä isosisko ja -veli pienen siskopuolen kanssa.


Pikkuserkuksia sohvan täydeltä :)


Villiksen kanssa väsäsimme ristäiskakun Ainille.


ja siskoni kanssa hääkakun...





Mummin sylissä.









Tällä viikolla Ainilla oli myös 1 kk syntymäpäivä. Tässä kuvassa ikää neljä viikkoa. Aini on alkanut jo hymyilemään, mutta kameralle en ole vielä ehtinyt aurinkoista hymyä vangitsemaan :)



Kaste- ja hääpäivämme oli kaunis - kiitos kaikille vieraille! Sitten kun saamme joskus kesäkotimme Pajulan valmiiksi, järjestämme vähän isommat juhlat, jossa pääsemme tanssimaan häävalssinkin. Ajatus olisi ihanat elokuiset lavatanssit navetan ylisillä... ehkä sitten 1- tai 2-vuotishääpäivämme kunniaksi :)

10 kommenttia: