Pysähtyisitkö hetkeksi...

 

On taas hektinen aika vuodesta. Työelämä, koulutukset, harrastukset, yhdistystoiminta,  remontti ja kotityöt tuntuvat vaativan nyt lähes kaiken ajan, joka on poissa siltä ihan tärkeimmältä: lapsilta ja omalta hyvinvoinnilta ja terveydeltä.

 

Lapsia on ikävä arjen tiimellyksessä, nähdään aamuin, jos ovat luonani, illoin, kun olen selvinnyt työstä ja kokouksista, ehkä vain harrastuksiin mennessä, viimeistään iltapalan aikaan kotona. Jos ovat isän luona, puhumme kuitenkin vähintään kerran päivässä, yleensä näemmekin ainakin pikaisesti. Halitaan ja toivotellaan hyvät yöt ja mukavat koulupäivät.

 

Mutta harvoja ovat ne päivät tai illat kun kaikki olisivat kotona samaan aikaan. Villis ratsastaa 3-4 kertaa viikossa ja tekee tallitöitä sen päälle, Kirpun partio osuu taas siskon vapaa-iltaan. Tiistai on ainoa päivä, jolloin molemmat lapset ovat "vapaalla". Ja lauantai. Sunnuntaikin, jos ei ole kisoja. Yleensä viikonloppuisin on kuitenkin jotain muuta menoa, kaverien synttäreitä tai muuta eikä porukka pysy kasassa.

 

Tiedänhän minä, ettei lasten kuulukaan minun helmoissani koko aikaa enää roikkua. Ja että isällä on tietysti yhtä ikävä ja yhtä oikeutettu isä on lasten kanssa olemaan, sitä aikaa en kadehdi yhtään, se on meille kaikille tärkeää.

Tiedän myös, että lapset jo tuossa iässä alkavat itsenäistymään ja hakemaan omaa tilaansa ja niin kuuluu ollakin. Enemmän huolestuneempi olisin, jos lapset ilta toisensa jälkeen nyhjäisivät kanssani sohvan nurkassa eikä heillä olisi mitään omaa elämää.

 

Menkää, kokekaa, leikkikää, harrastakaa, iloitkaa, solmikaa elinikäisiä ystävyyssuhteita ja nauttikaa lapsuuden huolettomuudesta!

 

 

Meidän perhe-lehden mukana tulleessa julisteessa sanottiin jotain sellaista kuin että "sinun arkesi on toisen lapsuus". Se on tärkeä asia ymmärtää. Se ajatus pysäyttää. Se on hyvä muistaa kiireen keskellä. Mutta välillä taas tulee hiljaisempia aikoja. Kiire kulkee syklittäin.

Pitää muistaa nauttia arjen ja vapaahetkien pienistä kauniista helmistä... kulkea avoimin silmin ja herkin korvin.

Kiireen keskelläkin asiat ovat siis aika mukavasti, kun

 

PYSÄHTYY HETKEKSI AJATTELEMAAN ASIAA. 

 

Tämä viikko on ollut yhtä hulabaloota, mutta ensi viikolla helpottaa hetkeksi ainakin. Lapsilla on syysloma. Villis menee alkuviikosta yllätys- yllätys - ratsastusleirille. Alkuviikon ovat isin kanssa.  Loppuviikosta lähdemme Murun ja lasten kanssa Tallinnaan risteilylle :) Enempää ei nyt ollut minulla lomia pitää.

Viikonloppuisin yritämme ehtiä panostaa omaan hyvään oloon, mm ulkoilemalla ja retkeilemällä.
Nämä kuvat ovat Liperin Kaatamossa sijaitsevasta keijumetsästäni Koivuahosta... Kauniisti ruostuneet esineet, joita vielä joitain maasta löytyi ovat kuuluneet isoukilleni Otolle... siellä ne korven keskellä muistuttavat elämästä, jota siellä on aikoinaan eletty.

Aamulla kun aikaisin herää, niin ehtii kaikkea kivaa viikonloppuna :)

The road goes ever on and on... 

Eväät vaan reppuun ja menoksi, tekee hyvää sekä keholle että mielelle! ... ja niin teki toi suklaakakkukin ;) tai no ainakin mielelle... Kiireessä ei kerännyt muuta evästä kehitellä, mutta hei! päästiin sentään viettämään raikasta aurinkoista syyspäivää kauniisiin maisemiin :)

Tässä näkymä minun hehtaarin keijumetsääni :)

Paikka sijaitsee melko lähellä mielenkiintoista muinaisjäännöstä,  Täyssinän rauhan rajakiveä.

Niin vaatimaton, Joensuuhun menevän valtatien reunassa sijaitseva kivi. Kivellä kuitenkin on ollut valtava merkitys. Näitä rajakiviä oli laitettu merkittäville rajapaikoille. Raja ehti kuitenkin olla voimassa vain 22 vuotta. Täyssinän rauha päätti pitkän vihan ajan ja solmittiin vuonna 1595.

Kiveen on merkitty Venäjän valtakunnan merkkinä ortodoksiristi. Ruotsin valtakunnan merkkeinä ovat kolme kruunua. Lisäksi kiveen on hakattu pitkittäinen viiva, joka ilmeisesti osoittaa rajan suuntaa.

Lisäksi kivessä on vuosiluvut 1595 ja 1767 ja ilmeisesti rajankävijöiden nimikirjaimet.

Sunnuntaina ehdimme vielä lasten isän ja Kirpun kanssa karpalosuolle ja sienimetsään. Karpaloita keräsin litran verran, suppilovahveroita keräsimme muovikassillisen... ja metsä jäi niitä vielä täyteen...

Tällä viikolla kameran olen ehtinyt kaivaa esiin kerran, kun kävimme Villiksen kanssa taas Keskimäen hevostilalla Kuopiossa, jossa Villiksellä oli valmennus.

Onneksi kiireen keskelläkin ehtii nauttia syksyn kauneudesta ja pysähtyä hetkeksi. Kameraan tarttuminen onkin minulle nyt oiva keino pysähtymiseen. Pysähtyessä näkymä on tarkka ja terävä, kiirehtiessä kaikki menee ihan sumussa.

Glögiä löytyi jo kaupasta. Ostin minulle ja lapsille pinon äänikirjoja :) Kyllä me vielä tämä kiire selätetään!