perjantai 25. heinäkuuta 2014

Unelma omavaraisemmasta ja luonnonläheisemmästä elämästä

Jo vuosia päässä muhinut ajatus itse kasvatetun tai kerätyn ruoan ja tarpeiden hyödyntämisestä tuntuu aina vaan oikeammalta ja omalta jutulta. Ajattelinpa kertoa tämänhetkisestä tilanteestamme.

Oma kaivo, puusauna, tulisijat

Meillä on aika hyvät mahdollisuudet jo jonkinasteiseen omavaraisuuteen, vaikka asummekin taajamassa. Meillä on noin 1600 neliön tontti, pihakaivo, ulkosauna, jossa kiuas lämpiää puilla ja pesuvesi nostetaan kaivosta. Sisällä talossa meillä on keskuslämmityskattila (lämmittää pattereita + käyttövettä), jota voi lämmittää öljyn lisäksi puilla, mutta ennen kaikkea meillä on erinomaisen hyvin toimiva pönttöuuni sekä keittiössä puuhella. Ruoanlaitto, tiskit, pyykit ja peseytyminen onnistuisi siis, vaikka sähköt menisivät poikki pitkäksikin aikaa.

Kotivara

Kellarista löytyy viileää säilytystilaa elintarvikkeille. Siellä pidän myös aika laajaa kotivaraa, varastoa pahan päivän varalle. Kotivaran, pakastimen ja kanalamme turvin pärjäisimme varmasti helposti pitkänkin aikaa omillamme :) Kotivarana on kellarissa mm runsaasti liha- ja kala, kasvis- ja hedelmäsäilykkeitä, makaroonia, riisiä, pastavalmisteita, hilloja, mehuja, jauhoja, hiutaleita, öljyä, rusinoita ym.  Kotivara on jatkuvassa kierrossa, joten ei siis mikään mene pilalle ja jää käyttämättä, varastoimme sellaista tavaraa, kuin mitä muutenkin käytämme.


Polttopuu

Minulla on oma hehtaarin metsäpläntti, josta saamme polttopuuta. Puuta emme tarvitse ostaa, käymme tekemässä sitä itse :)


Herkkuja hyötypuutarhasta

Tänä kesänä omasta pihasta syödään ja säilötään raparperia, pinaattia, tilliä, oreganoa, sitruunamelissaa, timjamia, ruohosipulia, lipstikkaa, viinimarjoja, karviaisia, vadelmia, pensasmustikkaa, omenoita, kirsikoita, luumuja, tomaattia, kurkkua ja kurpitsaa. Mehustan, hilloan, pakastan ja kuivaan... 

Jätehuolto ja lannoitus
Hankin juuri pienen pihakompostorin. Eläinten ansiosta meillä ei jää juurikaan biojätettä, mutta jotain kuitenkin esim banaanin kuoria ym. Jätelaskua pienennämme tehokkaalla kierrätyksellä, poltamme puun seassa kaiken palamiskelpoisen jätteen, biojätteen hoitaa eläimet ja kompostori, puutarhajäte kierrätetään avokompostissa kanalapehkun kanssa. Meillä on pieni roska-astia ja se tyhjennetään tällä hetkellä kahden viikon välein. Kasvimaata lannoitan pelkästään kompostilla, jossa seassa siis kanin- ja kananlantaa, turvetta, purua, tuhkaa. Pehkusta tulee erinomaista kompostiainesta!


Eläinen ruokinta

Hyödynnän kanalassa myös eräästä ruokalasta ja kaupasta ylijäämän, jota saan hakea eläinrehuksi.  Suurin osa myyntiajan ylittäneestä tavarasta on hyvässä kunnossa olevia kasviksia, kuten avomaakurkkua, tomaattia, paprikaa, kukkakaalia, retiisiä, banaaneja, joita käytämme itsekin omalla vastuulla. Kanat ja kanit elävät herroiksi näillä "ylijäämillä" sekä ylipäänsä kaikilla ruoantähteillä, mitä meiltä jää (ja mitä ei anneta koirille tai kissoille).  Kanat syövät myös jyviä, joita saadaan miehen kotitilalta ja pihassa vapaana ollessaan saavat tonkia kompostista matoja ja mitä lie öttiäisiä napostelevatkaan. Talveksi annetaan lisänä teollista kananrehua tarvittaessa, mutta kesällä sen menekki on nolla. Kaneja varten käytiin hakemassa juuri 30 paalia vastakuivattua ja paalattua heinää, se kun on kanien tärkein ruoka ja ne pärjäisi periaatteessa sillä ja vedellä, mutta noita ylijäämäherkkuja kyllä riittää kaneillekin. Koirat syövät sekä kotiruokaa että Jahti&Vahtia, mutta kissat nirsoilevat ja vaativat Whiskasia. Niille kelpaa harvoin edes tonnikala taikka lohi...

Metsän ja suon antimet

Metsästä saamme sieniä, mustikkaa, lakkaa, variksenmarjoja, puolukkaa ja karpaloa. Niistä tehdään mehua ja hilloa ja valtaosa pakastetaan ja syödään smoothien seassa.  Ystävän luota saan käydä keräämässä marja-aroniaa, siitä keitän mehua, joka vain paranee vanhetessaan.



Villivihannekset

Kerään myös villivihanneksia/lääkeyrttejä kuten maitohorsmaa, nokkosta, mesiangervoa, siankärsämöä jne. Horsmaa kuivaan myös kaneille/kanoille kerpuksi talven varalle. Kuivatan omaan käyttöön tulevat tässä saunakammarissamme joko seinällä kimppuina roikottaen tai kasvikuivurissa. Tässä kuvassa tulossa pinaattia ja oreganoa.


Itse leipomalla

Leivän ja leivonnaiset leivon itse, pyrin pitämään leivontapäiviä, jolloin teen esim 8-12 ruislimppua (hapanjuureen) tai leivon vierasvaraa pakkaseen. Kesällä leivon enemmälti sähköhellalla, mutta muuten pyrin hyödyntämään puuhellaa. Jauhot ostan mieluisten lähituottajilta.

Kotitarvekanalasta/kanilasta munia ja lihaa

Kananmunat saamme omasta kanalasta, niitä riittää kotitarpeiksi ja myyntiin/vaihtoon. Muniin olen vaihtanut mm tyrniä, jota itselläni ei vielä kasva ja jota käytämme paljon. Kukkoa meillä ei ole, koska asumme taajamassa, mutta annan kanojen hautoa hedelmöittyneitä munia ja nytkin meille on pian syntymässä neljä uutta tipua. Osa jää kanalaan munimaan, osa menee paistiksi ja kaikki kukkopojat menevät paistiksi myös. Meillä on myös kaverin kanssa kimpassa hankittu hautomakone, jolla voin hautoa talvisaikaan, kun omat kanat eivät haudo. Tällä hetkellä meillä on yksi tipu ja kaksi kanaa, jotka hautovat, toisen laskettu aika on ihan pian - jännityksellä ootellaan, mitä ihania palleroita sieltä putkahtaa!

Ensi viikolla otamme sitten yhden askeleen eteenpäin, meille tulee lihakaneja noiden lemmikkikanien lisäksi.

Hunajaa omalta mehiläistarhalta

Meillä on kolme mehiläispesää, josta saamme pian ensimmäisen sadon. Laatikkojen painavuuden perusteella arvioisin hunajaa tulevan kymmeniä kiloja :) Siitä riittää omaan käytöön, lahjaksi, vaihdettavaksi ja myytäväksi :)



Meidän kesäpaikassamme Pajulassa pääsemme vielä paremmin toteuttamaan aikanaan tätä omavaraisuutta ja luonnonläheistä elämistä. Sinne tulee kyllä sähkö, mutta ei vesijohtovettä. Kaivo on, mutta se pitäisi puhdistaa, ei ole siis tällä hetkellä käytössä. Siellä on myös ulkosauna, jonka korjaamme. Talon remontoimme perinteisillä menetelmillä emmekä aio laittaa vesijohtoa (kuin korkeintaan kaivosta pumpulla) emmekä sisävessaa. Ulkohuussi ja/tai ekokäymälä rules! Puulieden ja pönttöuunin tai muun tulisijan laitamme taloon aikanaan. Tarkoitus olisi, että joskus asumme siellä kesäkuukaudet, eläinlauma tietysti muuttaisi sinne aina mukanamme. Edessä siis myös navetan kunnostusta. Silloin voisi pitää vaikka kesälampaitakin taikka possuja, jotka laitettaisiin syksyllä teuraaksi. Ja vuohi, jolloin saisimme myös maidon ja juuston *haaveilee*.


Semmoista tällä kertaa. Mun iskä sanoikin kerran, että minä oon semmonen viherpiipertäjä - otin sen ihan kohteliaisuutena :) Näin haluan elää ja tämän haluan opettaa lapsillenikin. He ovat jo taitavia hoitamaan ja pitämään huolta eläimistä, tänäänkin hoidettiin tytön kanssa yhtä tappelussa haavan saanutta kania. Poika kehitteli taas eilen omia reseptejä keräämistään marjoista ja teki hienoa marjahyytelöä herkukseen, siitä tuli tosi hyvää :)

6 kommenttia:

  1. Fassen sulka upeasta työstä omavaraisuuden, luonnon sekä kestävän kasvun puolesta, tätä oli ilo lukea:)

    VastaaPoista
  2. Vau, ihan mahtavaa omavaraisuutta!! :)

    VastaaPoista
  3. Oi vitsi, tuohon kun joskus itsekin pääsisi. :) Meillä ei kotikotona ollut kuin puuhella (nykyään siellä on sähköinenkin, mutta sitä käytetään ainoastaan joulukinkun paistoon), ja kyllä sillä vaan tulee paljon parempaa ruokaa kuin sähkövekottimilla.

    VastaaPoista
  4. Ihan vihreä olen kateudesta...:)!

    VastaaPoista
  5. Kiva, että olit vieraillut blogissani. En ole ehtinyt/jaksanut sitä päivittää tänä kesänä juurikaan :( Tässä sun listassa tosi moni asia kuulostaa niin samalta kuin meillä. Tuo voisi olla suoraan meidän elämästä :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille ilahduttavista kommenteista - itsestä tuntuu, että vaikka tämä ajatusmaailma on minulle ollut verissä jo kauan tai lienenkö siihen kasvanut, niin tuntuu, että ollaan vasta ihan alkumetreillä tällaisessa elämäntavassa. Mutta näiden kommenttien myötä tuli itselle semmoinen olo, että hei - mehän taidetaan ollakin tässä jo aika hyvällä tolalla :) Tämä antaa inspiraatiota jatkaa samaan valittuun suuntaan entistä suuremmalla tarmolla :)

    VastaaPoista