keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Äitiyslomalla!

Vihdoin se alkoi, kaivattu mammaloma :) Olen aika ylpeä siitä, että jaksoin loppuun asti olla töissä ja muutenkin olen voinut tosi hyvin ja jaksan vielä hyvin liikkua ja tehdä lähes normaalisti hommiakin, pahimpia kyykistelyjä ja sänkyjen alusten imurointeja lukuunottamatta. Välillä selässä oleva vamma hieman temppuilee, mutta vertyy sitten sopivalla liikkumisella, vaikka kävely onkin välillä vähän vaappumista ja hidasta.


Huomenna alkamassa raskausviikko 36 jo! Kävin neuvolassa maanantaina ja siellä arveltiin, että meidän nyytti onkin perätilassa. Ensi viikolla on synnytystapa-arvio KYS:sissä, sielläpä tuo sitten varmistuu ultrassa. Toivoisin, että jos on tosiaan perätilassa (josta en ole itse aivan varma), niin kääntyisi vielä, että saisin kokeilla kuitenkin normisynnytystä. Muuten kaikki oli kunnossa neuvolassa. Paino on noussut vain noin 3 kiloa lähtöpainosta ja sokerit pysyy hyvin alle viitearvojen. Hg oli noussut edellisestä kerrasta, oli nyt 136 vaikka en ole koko raskausaikana syönyt rautaa...


Eilen otettiin muutama masukuva äitiysloman alun kunniaksi :)









Kovasti jo ootellaan pienokaistamme, toisaalta toivon, että vielä seuraavat kolme viikkoa pysyisi masussa, että miehen loma ennättäisi alkaa, en halua yksin synnyttämään :)



5 kommenttia:

  1. Iloista loppu-odotusta. Kauniit kuvat mammamasusta.

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia :) Esikoiseni piti syntyä perätilassa, mutta syntyikin jalat edellä. Onkin aika tavalla sellainen tapaus, joka kyseenalaistaa totutut tavat :D Mukavaa odotusta!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia ja aivan ihanaa mammalomaa. ♥ Toivotaan että pieni siellä masussa vielä kiepsahtaa oikein päin ja pääset synnyttämään alakautta. :)

    VastaaPoista