Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keittiö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keittiö. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Henkiinherääminen?

Hei pitkästä aikaa! Muutama kuva tännekin, pitkästä aikaa moneen kuukauteen tartuin kameraan. Tämä kevät on ollut jotenkin aika "pitkä ja kivinen", sääkin on vaikuttanut siihen, ettei ole oikein sisustusinspiraatiota ollut eikä kuvauskaan kiinnostanut samoissa vanhoissa nurkissa.

Kevät oli työntäyteinen -päivätyö, sivutoiminen yrittäjyys, miehen ryhtyminen myös täyspäiväiseksi yrittäjäksi ja hänen työpäivien piteneminen sen myötä, kotiaskareet ja elämä kolmen lapsen, ukin ja ison eläinlauman kanssa vievät kaiken mahdollisen ajan eikä sellaisia luppohetkiä, jolloin voisi vain sipistellä siivottuja paikkoja ja etsiä kivoja kuvakulmia, tahdo oikein löytyä - tai voimia siihen. Hermo on piukassa tämän yleisen härdellin, väsymyksen ja muiden pikku-kremppojen kanssa ja yleensä illalla, kun on saanut taaperon unille, jaksan lukea pari sivua kirjaa ja sitten uni kutsuu.  Osasta yritykseen liittyviä hommia olen jo luopunut, kun ei kertakaikkiaan voimat riitä, vaikka ne onkin kivoja juttuja olleetkin.

Mutta silti haluaisin jälleen yrittää pitää tätä blogia hengissä :) Kuvaaminen ja tämän kirjoittaminen on ollut minulle oma juttu ja melkein kuin terapiaa :)


Loppukesästä, kun perheeseemme syntyy uusi pieni tulokas, on taas uudenlainen tilanne edessä ja silloin meidän onkin mietittävä uudelleen, miten yhdistää vastasyntyneen, taaperon ja ukin vaatima hoito + normaali perhe-elämä, teinien menot ja kuskaukset ja ihan vaan minun ja mieheni oma ja yhteinen aikakin siten, että päivässä on selkeät ja ennaltasovitut aikataulut/rytmit.

Aamuisin täällä käy kotisairaanhoito ukin luona ja se on tietysti ok - he hoitavat työnsä nopeasti ja heitä ei juuri huomaakaan. Aamupäivä menee varmaan sitten kotitöitä tehden, ruokaa valmistellen ja pienten kanssa ulkoillen, mutta osan päivästä (iltapäivä) aiomme jatkossa rauhoittaa kokonaan vierailuilta joka päivä lasten päiväunien ajaksi - se on kuitenkin päivän ainoa rauhallinen hetki yötä lukuunottamatta, jotta minäkin saisin hieman omassa rauhassa hengähtää täällä kotonani. Silloin toivomme omaa rauhaa ja sen kunnioittamista - tällä hetkellä kotimme on kuin "ainaiset avoimet ovet" ja se tuntuu välillä aika rasittavalta, kun muutenkin elämä on kiireistä ja väsyttävää.

Päiväunien jälkeen alkaa taas iltahärdelli, iltaruoat, kaupassa käynti, eläinten ruokinnat, pihahommat/ulkoilut, lasten harrastuksiin kuskaukset, saunat, iltapuurot jne.

Ikioma kesämökki jossain kaukana kaikesta kummittelee edelleen haaveissa.. mutta ei ole juuri nyt ajankohtainen, kun tulot putoavat mammaloman ja miehen yrittäjyyden takia.

Syksyllä esikoinen aloittaa lisäksi musiikkiteatterilukion hieman kauempana kotoa, mutta bussiyhteyttä ei aamulla ko. paikkakunnalle ole, joten joudumme aamuisin kuskaamaan hänet puoleen väliin matkaa, josta pääsee sitten koulubussilla kouluun. Iltaisin onneksi bussi kulkee takaisinpäin. Saas nähdä, miten se kuskausrumba kaiken tämän päälle onnistuu pienten kanssa, mutta minulle on tärkeää, että tyttö pääsee haluamaansa opinahjoon ja toisaalta, niin minä kuin hän itsekään ei kokenut vielä ratkaisuksi opiskelija-asuntoon muuttamista eli ainakin ensi vuoden saan pitää vielä esikkoni kotosalla :) Sitten kun palaan töihin takaisin, saattaa olla, että esikoiseni joutuu muuttamaan opiskelupaikkakunnalle ainakin osaksi viikkoa.


Jotain uuttakin sentään näissä nurkissa, hankimme uuden sohvan, johon mahtuu koko (kasvava) perheemme viettämään yhdessä elokuvailtoja (jos niihin joskus olisi aikaa... :)


Keittiön ihana mieheni laittoi toiveideni mukaisesti uuteen uskoon, päästiin eroon turhista hukkanurkista ja väliaikaisista ratkaisuista, kun mies rakensi minulle tämän ihanan ja ison ruokakomeron :) Se on varsinainen tilaihme :) Samalla laskettiin ikkunan kohdalla ollut taso ikkunan alle, jotta ikkunaa voi käyttää tuuletusikkunana jälleen ja muutenkin näyttää paljon paremmalle noin. Olen niin tyytyväinen tähän. Lattia pitäisi vielä maalata uudelleen, mutta se on sitten joskus hamassa tulevaisuudessa ja tuskin ainakaan tämän kesän juttu - ei saletisti onnistu näillä spekseillä, kun vaatisi usean vuorokauden maalin kuivatuksen.



Ulkona en ole jaksanut tehdä oikein mitään. Olisi kiva täälläkin sipistää ja sisustella, mutta nythän se kesä oikeastaan vasta alkoi, joten jospa minä vielä ehdin ja jaksan... Kasvarissa pari amppelimansikkaa, tomaattia ja chiliä ja eilen ostettiin ihmeellinen vartettu tomaatti-peruna, joka tekee siis molempia laatuja. Tai pitäisi tehdä, saas nähdä.


 Saunan terassilla nokoset on jääneet toistaiseksi haaveeksi...



Uusi grillikatoskin olisi haaveissa, kun tämä oli entisestä kanihäkistä kokoon pykäisty ja ihastuttavan vino joka suuntaan...


Huvimajakin oottelee kesäillan rauhasta nauttijoita... jospa juhannuksena sitten. Kunpa olisi kaunis sää...


Sellaisia siis tänne  - ymmärrätte varmaan, miksi blogi on ollut kauan aikaa hiljainen. Mutta toivottavasti jaksaisin nyt hieman tsempata. Kuukauden päästä alkaa mammalomakin ja pian päästään nauttimaan taas vauvantuoksusta :)

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Lomapäiviä

Oltuani vuoden mammalomalla voisi kuvitella, etten niin kaipaisi uutta lomaa, mutta niin se vaan on... Yksin kotona vauvan kanssa on ihan eri asia kuin että koko perhe olemme yhtäaikaa lomalla ja yhdessä. Meille sattui tänä kesänä oikeastaan vain yksi viikko, jolloin ihan koko perhe olimme samaan aikaan lomalla, ja sen vietimme Irlannissa. Mutta toisen lomaviikkoni pidin nyt heinäkuussa mieheni kanssa, viikolla emme päässeet kotoa lähtemään etemmäs, koska Villis oli valmennuskurssilla/ratsastusleirillä, mutta viikonloppureissun kävimme tekemässä ja muuten olemme viihtyneet kesäkotiprojekti-Pajulassa, mustikkametsässä, vadelmia poimimassa, käyneet mökillä uimassa, kirpparikierroksilla jne.

Pajulassa eräänä iltana, kun ukkospilvet alkoivat nousta taivaalle...




Taivas oli upea, kaunis ja uhkaava samaan aikaan.

Viikonloppureissu suuntautui Raaseporiin keskiaikamarkkinoille ja Linnanmäelle. Yövyimme Karjaalla tällaisessa ihastuttavassa vanhassa hirsimökissä, Dahliassa. Koko mökki ja piha oli siis käytössämme ja hinta oli edullinen. Suosittelen todella lämpimästi!


Piha oli ihastuttava ja talo vasta remontoitu, erittäin siisti ja hyvinvarusteltu.


Illalla grillasimme grillikatoksessa.


Talossa oli kaksi huonetta ja wc, makuutilat löytyi ainakin neljälle.







Pihan perällä oli myös vanha piharakennus, jonne oli laitettu pieni kotimuseo ;)




Keskiaikamarkkinat olivat Raaseporin linnan raunioilla. Tai yllättävän hyvin säilynyt tuo puolustuslinnake oli. Upea paikka!






Lähellä oli myös kaunis Billnäsin ruukkialue, jota kävimme ihastelemassa. Siinä matkalla oli myös Ruukki-kirppis, josta tein tosi kivoja löytyjä edullisesti :)


Pysähdyimme myös Mustion linnaa katsomassa. Kyllä vaan Suomi on täynnä upeita paikkoja!


Ja lasten mieliksi tietysti "pakollinen" huvipuistopäivä kerran kesässä, tällä kertaa Linnanmäellä :) Sain sopivasti Finnairin Plus-pisteillä isoille lapsille rannekkeetkin ilmaiseksi :) Aini katseli menoa silmät pyöreinä.


Aini sai myös maistaa ekan kerran oman tikkarin karkkikaupasta :)


Kotonakin ehdittiin välillä sentään hieman siivoilemaan, pari kirpparilöytöä myös kuvassa, apteekkilasipurkki ja tuo kauniin vihreä vanha lasipullo :)




Yksi yö vietettiin mökilläkin, tuli talviturkki vihdoin heitettyä, myös pikkuinen Aini konttasi reippaana rantavedessä. Yöllä heräsin kummaan kirkkaaseen valoon - kuu oli nousemassa ja mollotti ikkunasta suoraan silmiin. Piti sitten ottaa kamera ja käydä kuvaamassa kaunista yötunnelmaa ja kuunsiltaa.

Tänään olisi luvassa taas sisustuskutsut, sitten lomailen vielä viikonlopun. Mies jatkaa lomaa Ainin kanssa vielä yhden viikon. Mutta niin se alkaa koululaistenkin loma käydä vähiin. Onneksi me kaikki pidämme syksystä, joten ei se haittaa :) Ja eihän lomat tuntuisikaan lomilta, jos aina vaan kotona olisi - arkea pitää olla loman vastapainona :) Siksi minustakin oli kiva palata töihin mammalomalta, varsinkin kun pikku-Ainilla on ihana hoitopaikka ja hän viihtyy siellä mainiosti.

Käykäähän poimimassa vadelmaa ja mustikkaa, metsät on täynnä ilmaista herkkua! Meillä ei raaskita nyt ostaa mansikoita, kun hinnat pompsahti, sen sijaan kerätään pakastin täyteen näitä ilmaisia metsänaarteita!

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Rauhallista viikonlopun viettoa :)


Vaihteeksi oli vapaa viikonloppu, ihanaa :) Ei aikaisia herätyksiä eikä mitään sovittuja kellonaikoja muutenkaan. Lauantaina käytiin aamupäivällä kaupungilla kirpparikierroksella ja mukaan tarttui myös pari rullaa alennuksessa ollutta tapettia :)


Viikonloppukukkaset asettelin tällä kertaa Perfect Homen jalalliseen Shine-hurrikaaniin :)


Ja ihastelin näitä Field-lyhtyjä, jotka tilasin myös esittelykassiini :) Paljon kivemmat luonnossa kuin kuvaston sivulla.



Ja ne aletapetit päätyi tänne keittiön seinään :)

Tässä kuva ennen (napattu jouluaikaan):


ja jälkeen:


Tapetit maksoi 20 euroa, joten halpa remppa oli tämä :) ja vaikka kuvaus ei nyt oikein vastavaloon onnistunut, kun en jaksanut kaivaa järkkäriä esiin, niin valoa tuli paljon enemmän tänne huoneeseen ja tuo vaalean harmaa/beige-sävyinen tapetti sopii paljon paremmin tammikaappeihin ja noihin kivijäljitelmäkaakeleihin :)



Ja sitten vielä pari kuvaa meidän suloisesta puolivuotiaasta prinsessasta :)




Neiti jo konttaa ja kovaa :) Seisomaan nousua harjoittelee myös kovasti, tasapaino on kyllä vielä ihan hakusessa...

Mukavaa sunnuntaita ja hyvää hiihtolomaa niille, jotka jo pääsivät lomailemaan! Me ootellaan vielä viikko!

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Pakkaspäiviä ja sisustusjuttuja

Pakkaskelit ovat nyt koetelleet, ulos ei ole ollut vauvan kanssa asiaa ja itse olen ollut viikkokausia jatkuneessa flunssassakin, niin senkään takia ei ole juuri tullut poistuttua neljän seinän sisältä. Tekisi niin jo mieli kävelemään ja raittiiseen ilmaan, mutta on tuo keli nyt hieman liian raikasta!

Sisällä olen sitten laitellut paikkoja uuteen uskoon, joulun jälkeen olen alkanut kaivata valoa, vaaleita sävyjä ja selkeyttä sisustukseen. Tekisi mieli tapetoida ruokailuhuone uudelleen. Hyasintti-tapetti on kyllä ihana, mutta haluaisin sinne jonkin harmaan tapetin, esim Pihlgren-Ritolan Lukon tai vastaavan. Yläkerran olkkarin värikkäiden kalusteiden vastapainona uudet harmaa-valkoiset verhot tuntuu nyt tosi raikkaalta.


Eteisen seinälle hain ulkosaunasta pyöreän peilin ja julistetaulut siitä pääsivät olkkariin vuorostaan.
Vaihtelu virkistää!


Kynttilöitä toki polttelen edelleen, mutta hieman keväisemmissä astioissa. Tässä Perfect Homen malliston Molly-lyhdyt, joita saa kaikissa noissa kolmessa sävyssä - valkoisena, harmaana ja turkoosina. Nättejä kaikki!


Ja se kiikkutuoli, jota mies ei luvannut maalata - sekin on muuttunut oranssinpunaisesta harmaaksi! Tosin mies ei sitä maalannut, vaan "minä ite" maalasin sen spraymaalilla :D Kaksi purkkia meni (ja saunanlattiat kamalaan maalipölyyn). Mutta hyvä tuli!


Aini täytti juuri viisi kuukautta! Aini osaa jo kääntyä, pyöriä napansa ympäri ja ryömiä taaksepäin ja nousee jo välillä konttausasentoon :) Reipas pikkuneiti ja edelleen aina niin iloinen :) Iltaraivarit on unohtuneet, tilalle on tullut välillä tylsyyskitinää ja äitiäkin on välillä ikävöity, kun Aini on ollut pari kertaa nyt illan kokonaan isin kanssa, kun olen käynyt pitämässä Perfect Home-esittelyjä hieman kauempana. Mutta hyvin on isillä ja tytöllä mennyt, ihan uni-aikaan on tullut vähän äiti-ikävä ja hyvä niin, on minullakin ollut niin ikävä aina mun pientä vaaviani :) Mutta on ihanaa, kun mies osaa ja haluaa hoitaa typykkää, no onhan sillä enemmän kokemustakin kun minulla, kun ennestään oli neljä lasta :)



Keittiökin uudistui hieman, maalasin osan seinästä liitutaulumaalilla ja tiiliseinän kaakelimaalilla harmaaksi :) Poika on alkanut kokkailemaan, tässä paistelee itselleen pekonia :D


Uudistuneeseen keittiöön laittelin esiin suosikkijuttujani Perfect Homelta. Tuo taustalla oleva akaasiapuinen Vintage-leikkuulauta/tarjotin on niin kaunis. Samoin tuo aterinlaatikko on tosi kivannäköinen. Cartagena-lyhdyssä (joka on nyt tammikuussa alennuksessa) on kaunis puualusta ja sisällää palaa Flame-ledkynttilä, joka on tosi aidonnäköinen, liekki lepattaa ja kynttilä on vahapintainen. Kynttilään saa myös kaukosäätimen :)




Uudesta Maestro-sarjasta kotiutui meille tämmöinen mäyris :)


Tammialessa on myös nyt tämä kiva muistitaulu, vain 11,90 :)


Kannattaa vilkaista sekä uusi kuvasto että tammikuun upeat alennukset sivuilta http://www.perfecthome.fi/

Ja laitelkaahan viestiä minulle (ollonen.anne(a)gmail.com), jos haluatte tilata jotain, taikka järjestää sisustuskutsut. Toimitan ympäri Suomea tuotteita, joten tilata voi kauempaakin, posti kyllä kulkee :) ja kutsuja käyn pitämässä noin 100 km säteellä Varkaudesta!



Koittakaa pysyä lämpimänä!! Niin mekin yritetään täällä Ainin kanssa :)