Väsymystä puuhamaassa...

Siellä ne liehui, pikkuruiset pyykit kesätuulessa!  Epäilen vahvasti, etten jaksa kuitenkaan näitä silittää vaan saavat mennä tuommoisenaan vauvan kaappiin.

 

Viikonloppu meni Villikseltä kisaillessa, koulu ja -estekisoissa. Estekisoista tulikin sijoitus - 4.sija :) Hyvä Villis ja Arppis! Tässä kuva koulukisoista, jossa Villis meni Viivillä ja oottelee tässä lähtömerkkiä radalle.

 
Pojilla oli sitten vähän toisenlainen menopeli viikonloppuna, kun maalattiin parveketta, jonne ei tikkailla kunnolla ylettänyt.

Pienestä pojasta oli superhauskaa päästä korkeuksiin :) Minua hirvitti katsella...

Meillä on taas ihania kaninpoikasiakin. Nämä eivät tosin jää meille, vaan menevät myyntiin, ovat lemmikkilinjaa, ei tuotantokaneja. Äiti on (kai?) tuo valko-ruskea leijonanharjasmix ja isä oli hermeliini. Ehkä... nimittäin, nämä poikaset olivat ihan yllärinä, yksi päivä vaan loikkivat syvälle pehkuihin tehdystä pesästä. Tuo valkoinen ei voi olla isä. Kai. Sillä on kyllä ihan tytön värkit mun mielestäni. Mutta aiemminkin on ollut epäilys tuon kanssa samassa paikassa majailleesta, että voisko olla... Joku mun tytöistä on kyllä melko varmasti piilopoika.... Värit ei nimittäin täsmää hermeliinipoikaankaan... en kyllä kauhean hyvin tunne kanien värien periytymistä, mutta hyvin sopisi, jos äiti ja isä näkyis kuvassa... pitää ehkä vielä kerran koittaa kurkistella tuon valkoisen tytön? sukupuolta...

Perhepotretti?

Hirmusen söpöjä näistä tuli joka tapauksessa, vaikka niin äiti kuin isäkin onkin vähän mysteeri... Kun astutettiin meidän muita kääpiötyttöjä uudelle Hemuli-hermeliinillä, vaihdettiin myös häkkikumppanuuksia, joten nyt en ole ihan varma sitten mitä tässä tapahtui - mielestäni kun en astuttanut tätä valkoruskeaa kania ollenkaan!

Takapihalle, jossa ei ole muuta kuin joutomaata, tehtiin tällainen kulmikas seisomakorkuinen häkki, johon muutti meidän ranskanluppa Vihtori :) Ehkä sitä pitää hieman sipistellä vielä :) Mietin, että vetäiskö katoksi kirkkaan muovin, mutta ei nyt ollut semmoista varastossa.

Illalla lämmitettiin vielä ulkosauna, joka on niin monin verroin ihanampi kuin meidän kosteusvaurioinen, inhottava ja ruma sisäsauna (joka odottaa lottovoittoa, että voitais rempata). Ja tuo palju tuossa saunan edessä kutkuttelee ja oottelee sitä hetkeä, että ehdittäis rakentamaan se kamina.

Mutta kun joka päivä on niin paljon hommaa, ettei millään repee... mistä tätä aina siunaantuukin niin paljon. Tuntuu, että ihan kotihommiin, ruoanlaittoon ym menee tuhottomasti aikaa joka päivä - kun sen kaiken tekee työpäivän jälkeen. Onhan meillä tietysti tätä populaakin, me miehen kans, lapset, ukki ja kaksi koiraa, kolme kissaa ja iso lauma kanoja ja kaneja. Kohta sitten vielä pikkuinen vauva. Työt ei tekemällä lopu. Välillä meinaa "vähän" väsyttää. Tympii tehdä aina samoja hommia, siivota vanhan koiran pissejä lattialta päivä toisensa jälkeen, tehdä joka päivä samoja tylsiä ruokia, jotka kelpais kaikille nirsoilijoille (lue: jauhelihakeittoa, makaroonilaatikkoa tai uunilohta) ja joihin on itse ihan totaalisen kyllästynyt, mutta kun ei tosiaan ole aikaa tehdä  montaa eri ruokavaihtoehtoa. Etsiä lasten kadonneita ja pitkin pihoja lojuvia tavaroita aamukiireessä, oikoa kissojen ruttaamia mattoja, ettei ukki kompastele, torpata ovista ja ikkunoista karkuun pyrkiviä kissoja. Imuroida alati lattialle kertyvää karvaa ja roskaa, pyörittää vähintään pari pyykkikoneellista päivässä.  Rempat etenee hitaasti, kun niitä työn ja kotitöiden lomassa tekee.

Tässä valituksen lomassa kuitenkin suurkiitos mahtavalle miehelleni, joka tekee tuosta kaikesta valtaosan, ihan pyytämättä ja nurisematta ja vielä minun kiukuttelua tyynesti kuunnellen. Ja tekee ne meidän teinitkin jotain, kun kymmenen kertaa ensin nätisti pyytää ja sitten lopulta karjaisee/uhkailee. Joskus jopa ihan vapaaehtoisesti. Näin on käynyt ainakin pari kertaa tänä keväänä...

Tahtosin lomalle. Tai hetken aikaa olla ihan vaan kaksistaan miehen kanssa. Eipä ole montaa semmosta hetkeä vielä meidän koko seurusteluhistorian aikana ollutkaan, että oltais oikeasti ihan kaksistaan kotona - taitaa olla yhden käden sormilla laskettavissa - vai liekö niitä ees ollut? Suunnitelmissa onkin, jos päästäis vielä pienelle kahdenkeskiselle irtiotolle ennen vauvan syntymää. Ja vauvan syntymän jälkeenkin kyllä tullaan varmasti pieniä irtiottoja tekemään ja järjestämään aikaa myös toisillemme - terkut vaan Sanna-tädille (ja muillekin innokkaille), että hoitoapu on varmasti tervetullutta - ja sitä on jo tarjottukin. Olen sitä mieltä, että parisuhteelle pitää antaa aikaa ja kaksistaan pitää päästä myös välillä olemaan. Kahden teinin ja ukin kanssa asuessa se ei nimittäin kotona juuri onnistu... joten pitää lähteä siis arkea pakoon :)

Ja niin, raskauden viimeinen kolmannes on alkanut. Taitaa tämä fyysinen tukala olotila jo näkyä myös henkisessä olotilassa ;) Vielä kuusi kokonaista viikkoa äitiyslomaan... jaksaa, jaksaa?

Isoja ja pieniä tyttöjä

Onnentyttö on se,
joka kulkee orvokintuiketta silmissään
ja ruohoa hiuksissaan.
Hän tahtoo pienen siemenen
ja kupillisen multaa,
tuhatkertaa mieluummin,
kuin ison kassin kultaa.

 

Minun iso-pieni tyttöseni pääsi synttärilahjanaan tädiltään vierailemaan eräällä aiemmin meille vieraalla tallilla, vaihtelua normaaliin "valmennuspuurtamiseen". Tämä tyttö se ei  taida juuri muuta elämältä kaivata, kun saada elää hevostytön elämää ♥ Toivottavasti unelmat käy toteen jatkossakin!

Viikonloppukin meni taas hevostellessa ja niin menee seuraava viikonloppukin. Mummolle ja ukille kiitos sponsoroinnista taas, tämä on kyllä rahaa nielevä harrastus. Mutta hyvä sellainen :) Säännöllistä liikuntaa, tiivis talliystäväpiiri, kivat ja kannustavat valmentajat ja siinä samalla vastuun oppimista, itsensä haastamista, onnistumisia ja epäonnistumisia, kaikki yhtä kasvattavia.

 

Meillä kävi kylässä söpöliini kummityttöni Siiri 1 v :) Miehen kanssa ihasteltiin tomerasti konttaavaa ja seisomaan nousevaa pikkuneitiä ja hieman hämmentyneenä mietittiin, että kohta meidänkin sylissämme on taas tuollainen pienenpieni murunen, yhtä aikaa niin jännittävää ja ihanaa, tuntuu melkein liian hyvältä ollakseen totta.

Villis ja hänen ystävänsä olivat keränneet tällaisen kokoelman kukkasia ("Äiti - me tarvitaan maljakoita!"), joille antoivat nimen jokaiselle :) Kivan keväisiä väripilkkkuja, ulkona kun on viime päivinä tuntunut lähinnä masentavan lokakuiselta nuo näkymät.

Jokaisena päivänä tunnen suurta kiitollisuutta niin tytöstäni kuin pojastani (ja mikä onni, että olen saanut molemmat!) sekä tästä uudesta tulokkaasta ja siitä, että saan jäädä vuodeksi kotiin olemaan kaiken aikaa läsnä kaikille kolmelle muruselleni - ei enää töihin lähtöä anivarhain, kun lapset vielä nukkuvat, vaan ehdin keittää kouluunlähtijöille aamupuuron (jota Villis rakastaa) ja olla sanomassa heipat ja antamassa halit Kirpulle, jonka ei sen takia enää tarvitse nousta kukonlaulun aikaan (meidän aamutraditio on "heippahalit" ja sitten minun pitää aina muistaa vilkuttaa ikkunasta, kun lähdemme miehen kanssa töihin - ne aamut, kun lapset ovat isällään, tuntuukin vähän ankeilta, kun ei ole ketään vilkuttamassa ikkunassa. Ihana, että vielä Kirppukin kaipaa niin läheisyyttä -  murrosikäisenä ei varmaan äitiä halita ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla. Nautin siis niin kauan kun voin!

Vaikka pidän paljon työstäni, osaan kyllä nauttia kotona olostakin ja siitä, että saan pitää huolta pienestä valtakunnastani ja pitää kodin siistinä ja viihtyisänä, leipoa ja laittaa ruokaa, sisustaa ja keksiä kaikkea pientä nättiä ilokseni ja ehkä muidenkin iloksi ja olla läsnä lapsille, silloin kun he seuraani tai apuani kaipaavat. Minulle riittää arkiset askareet, en oikeastaan kaipaa mitään suuria haasteita ja vastuita - olen niitä jo saanut kokea. Jos rahatilanne olisi toinen, voisin mielläni jäädä kotiin pidemmäksikin aikaa. Isommat lapset elävät tietysti jo omaa elämäänsä, omine kavereineen, harrastuksineen ja menoineen, käyvät vain kotona tankkaamassa ruokaa ja rakkautta ja katoavat taas elämään omaa nuorta elämäänsä. Niin sen pitää ollakin. Tunnen samaan aikaan ylpeyttä ja haikeutta. Minä en ole enää heidän maailmansa napa, olen enemmäkin se sivutuki, jota kaivataan, jos joku homma menee pieleen tai apua muuten kaivataan (Äiti, myöhästyin bussista -Äiti, en löydä pipoa - Äiti, huomenna piti olla kouluun  ne lenkkarit - Äiti, mitä ruokaa, mulla on kauhee nälkä  - Äiti, muistitko ilmoittaa minut kisoihin jne) Aika lailla kaksin me siis miehen kanssa nyt kotona saadaan olla, puuhailla omiemme, istua sylityksin vaikka ja katsoa telkkaria - kohta se arki taas muuttuu ja pyörä kääntyy oikeastaan ympäri, lapsiperheen elämä alkaa taas ihan alusta :) Hyvä niinkin ♥ Sitten taas noin 12 vuoden päästä ihmetellään, että miten se meidän pieni prinsessa kasvoi jo noin isoksi ja että ei sitä enää kotona juuri näy...

Jokainen päivä tätä elämää on lahja.

Syystouhuja

Viikonloppuna saimme uusia eläinystäviä, raivasimme pusikkoa Pajulassa, keräsimme sieniä ja puolukoita ja väistelimme kärttyisiä ampiaisia. Leivoimme omenapiirakkaa, teimme kanttarellikeittoa ja puolukkapuuroa, lähes ilmaisia herkkuja puutarhan ja metsän anteliaasta tarjonnasta.

Menkää ihmiset metsäretkelle - liikkumaan luonnossa ja saamaan sieltä voimia ja hyvää mieltä - ja samalla ilmaista ruokaa ja täytettä pakkaseen: sieniä ja puolukkaa on ainakin täällä päin runsaasti!!

Saimme myös ilmoituksen kaveriltamme erään vanhan koulun pihassa olevan saunan seinään jämähtäneestä mehiläisparvesta. Lähdimme heti töitten jälkeen hakemaan kamppeet ja katsomaan, voimmeko tehdä asialle jotain.

Ja olihan niitä. Ensin luulimme, että oli myöhäinen karkuparvi kyseessä, mutta saunaa oli lämmitetty  ilmeisesti ekaa kertaa koko kesänä ja katosta valui hunajaa, joten oli varmaan alkukesän karkulaiset kyseessä, jotka jo olivat sitten ehtineet pesäytyä jonnekin saunan välikattoon... Kennostoa ei näkynyt seinustalla, ullakolla eikä saunan katossakaan, mutta jossainhan ne kennot oli, valuvasta hunajasta päätellen. Taitaa olla omistajalla purkuhommelit edessä... Hunaja ei välttämättä tee hyvää hirsisaunan rakenteissa, vaikka muuten hyvää tekeekin :D

Levitimme pressun alle, kastelimme mehiläiset suihkepullolla ja mies lapioi ne laatikkoon :) Arvelimme, ettemme saa emoa mukaan, vaan se on pesän sisällä ja saunan lämmitys on saanut muun porukan tulemaan jäähdyttämään pesää suuaukolle. (myöhemmin huomasimme, että emo olikin mukana).

Välillä odoteltiin, että lisää porukkaa palaili lennolta...

 

 

Sitten vaan laatikko kiinni ja pressu ympäri ja autoon... paketti auki Pajulassa... 

Uusi pesä valmiiksi ja mehiläiset laatikosta sinne...

Sitten seuraavana päivänä kun mentiin paikalle, tilanne oli tämä...

Vähän aikaa pähkäiltiin, että mikäs nyt, kun eivät pesässä pysyneet, sitten tuli mieleen, että oliko emo kuitenkin mukana ja putosi laatikkoa ravistellessa nurmikolle ja sieltähän se sitten löytyi...

Emo oli merkattu pinkillä täplällä, joten se oli helppo havaita. Oltiin kyllä iloisia, että emo oli mukana, ei tarvinnut heti hommata ostoemoa :)

Ensin emo varovasti talteen pesään ja sitten taas lapioitiin enimmät ja loput lähti jo lautaa pitkin kiipeämään itse laatikkoa kohti :)

Oli siellä taas kuhinaa ja mieskin sai muutaman kaverin päällensä. Eivät onneksi pistäneet. Ampiaiset ärsyttää kyllä suunnattomasti, niitä on pesien liepeillätosi  paljon, varastamassa ruokintasokereita... itsellä meinaa suojahaalarista huolimatta paniikki iskeä pesillä (hassua että kymmenet tuhannet mehiläiset ei aiheuta paniikkia, mutta muutama kymmenen ampiaista kylläkin... mies sai työskennellä pääasiassa yksin, sillä pitää hermo paremmin (tässäkin hommassa), on se vaan aarre mieheksi ♥

Eli nyt meillä on sitten neljä pesää, tämäkin oli vahva ja toivottavasti emo ehtii munia vielä pari kuukautta lisää talvimehiläisiä :)

Raivattiin myös tonttia taas ja poltettiin monta tuntia risuja :)

Villis taisi saada uuden ystävän myös, kun tällainen soma shettis Ava kaipasi seuraa ja liikuttajaa tässä melko lähellä meitä. Olen etsiskellyt tytölle harrastuspaikkaa hieman lähempää, koska talli, jossa käy valmennuksessa on kaukana ja siitä koituu suuret kulut harrastukselle tuntimaksuineen ja kuskauksineen ees taas, vaikka tänä syksynä karsittiinkin tunnit vain kahteen viikossa (lisäksi kisat, kurssit ym extrat silloin tällöin).

Ava-poni on pieni, mutta varmaan noin vuoden verran menee vielä Villiksellä puuhastellessa ja Kirppukin voi kokeilla ratsastusta, kun sisko taluttaa :) Avan majapaikan lähellä on toinen talli, jossa Villis käy silloin tällöin lisäksi yksityistunneilla, jotka on hieman edullisempia myös kuin vakitallilla. Hevosharrastukseen saisi kyllä tuhottomasti rahaa menemään, jos haluaa tosissaan kisailla ja kehittyä...:(

Mutta eläinten hoito ja niiden kanssa puuhailu on monin tavoin hyödyllistä ja ratsastus on hyvää liikuntaa, siksi yritämme keksiä rahat aina jostain tähän harrastamiseen. Eläimet opettavat lapsille paljon hyviä asioita, vastuunkantoa, toisista huolehtimista, empatiaa ja ovat lisäksi uskollisia ja suloisia ystäviä :)

Tällä viikolla suunnataan työpäivien jälkeen metsään, poimimaan talteen ilmaiset ja terveelliset herkut (vaikka pakastimet jo pullisteleekin). Ja puutarhakin antaa vielä satoa :) Kasvikuivuri on ollut kovalla käytöllä!

Aurinkoista viikkoa :)

Pysähtyisitkö hetkeksi...

 

On taas hektinen aika vuodesta. Työelämä, koulutukset, harrastukset, yhdistystoiminta,  remontti ja kotityöt tuntuvat vaativan nyt lähes kaiken ajan, joka on poissa siltä ihan tärkeimmältä: lapsilta ja omalta hyvinvoinnilta ja terveydeltä.

 

Lapsia on ikävä arjen tiimellyksessä, nähdään aamuin, jos ovat luonani, illoin, kun olen selvinnyt työstä ja kokouksista, ehkä vain harrastuksiin mennessä, viimeistään iltapalan aikaan kotona. Jos ovat isän luona, puhumme kuitenkin vähintään kerran päivässä, yleensä näemmekin ainakin pikaisesti. Halitaan ja toivotellaan hyvät yöt ja mukavat koulupäivät.

 

Mutta harvoja ovat ne päivät tai illat kun kaikki olisivat kotona samaan aikaan. Villis ratsastaa 3-4 kertaa viikossa ja tekee tallitöitä sen päälle, Kirpun partio osuu taas siskon vapaa-iltaan. Tiistai on ainoa päivä, jolloin molemmat lapset ovat "vapaalla". Ja lauantai. Sunnuntaikin, jos ei ole kisoja. Yleensä viikonloppuisin on kuitenkin jotain muuta menoa, kaverien synttäreitä tai muuta eikä porukka pysy kasassa.

 

Tiedänhän minä, ettei lasten kuulukaan minun helmoissani koko aikaa enää roikkua. Ja että isällä on tietysti yhtä ikävä ja yhtä oikeutettu isä on lasten kanssa olemaan, sitä aikaa en kadehdi yhtään, se on meille kaikille tärkeää.

Tiedän myös, että lapset jo tuossa iässä alkavat itsenäistymään ja hakemaan omaa tilaansa ja niin kuuluu ollakin. Enemmän huolestuneempi olisin, jos lapset ilta toisensa jälkeen nyhjäisivät kanssani sohvan nurkassa eikä heillä olisi mitään omaa elämää.

 

Menkää, kokekaa, leikkikää, harrastakaa, iloitkaa, solmikaa elinikäisiä ystävyyssuhteita ja nauttikaa lapsuuden huolettomuudesta!

 

 

Meidän perhe-lehden mukana tulleessa julisteessa sanottiin jotain sellaista kuin että "sinun arkesi on toisen lapsuus". Se on tärkeä asia ymmärtää. Se ajatus pysäyttää. Se on hyvä muistaa kiireen keskellä. Mutta välillä taas tulee hiljaisempia aikoja. Kiire kulkee syklittäin.

Pitää muistaa nauttia arjen ja vapaahetkien pienistä kauniista helmistä... kulkea avoimin silmin ja herkin korvin.

Kiireen keskelläkin asiat ovat siis aika mukavasti, kun

 

PYSÄHTYY HETKEKSI AJATTELEMAAN ASIAA. 

 

Tämä viikko on ollut yhtä hulabaloota, mutta ensi viikolla helpottaa hetkeksi ainakin. Lapsilla on syysloma. Villis menee alkuviikosta yllätys- yllätys - ratsastusleirille. Alkuviikon ovat isin kanssa.  Loppuviikosta lähdemme Murun ja lasten kanssa Tallinnaan risteilylle :) Enempää ei nyt ollut minulla lomia pitää.

Viikonloppuisin yritämme ehtiä panostaa omaan hyvään oloon, mm ulkoilemalla ja retkeilemällä.
Nämä kuvat ovat Liperin Kaatamossa sijaitsevasta keijumetsästäni Koivuahosta... Kauniisti ruostuneet esineet, joita vielä joitain maasta löytyi ovat kuuluneet isoukilleni Otolle... siellä ne korven keskellä muistuttavat elämästä, jota siellä on aikoinaan eletty.

Aamulla kun aikaisin herää, niin ehtii kaikkea kivaa viikonloppuna :)

The road goes ever on and on... 

Eväät vaan reppuun ja menoksi, tekee hyvää sekä keholle että mielelle! ... ja niin teki toi suklaakakkukin ;) tai no ainakin mielelle... Kiireessä ei kerännyt muuta evästä kehitellä, mutta hei! päästiin sentään viettämään raikasta aurinkoista syyspäivää kauniisiin maisemiin :)

Tässä näkymä minun hehtaarin keijumetsääni :)

Paikka sijaitsee melko lähellä mielenkiintoista muinaisjäännöstä,  Täyssinän rauhan rajakiveä.

Niin vaatimaton, Joensuuhun menevän valtatien reunassa sijaitseva kivi. Kivellä kuitenkin on ollut valtava merkitys. Näitä rajakiviä oli laitettu merkittäville rajapaikoille. Raja ehti kuitenkin olla voimassa vain 22 vuotta. Täyssinän rauha päätti pitkän vihan ajan ja solmittiin vuonna 1595.

Kiveen on merkitty Venäjän valtakunnan merkkinä ortodoksiristi. Ruotsin valtakunnan merkkeinä ovat kolme kruunua. Lisäksi kiveen on hakattu pitkittäinen viiva, joka ilmeisesti osoittaa rajan suuntaa.

Lisäksi kivessä on vuosiluvut 1595 ja 1767 ja ilmeisesti rajankävijöiden nimikirjaimet.

Sunnuntaina ehdimme vielä lasten isän ja Kirpun kanssa karpalosuolle ja sienimetsään. Karpaloita keräsin litran verran, suppilovahveroita keräsimme muovikassillisen... ja metsä jäi niitä vielä täyteen...

Tällä viikolla kameran olen ehtinyt kaivaa esiin kerran, kun kävimme Villiksen kanssa taas Keskimäen hevostilalla Kuopiossa, jossa Villiksellä oli valmennus.

Onneksi kiireen keskelläkin ehtii nauttia syksyn kauneudesta ja pysähtyä hetkeksi. Kameraan tarttuminen onkin minulle nyt oiva keino pysähtymiseen. Pysähtyessä näkymä on tarkka ja terävä, kiirehtiessä kaikki menee ihan sumussa.

Glögiä löytyi jo kaupasta. Ostin minulle ja lapsille pinon äänikirjoja :) Kyllä me vielä tämä kiire selätetään!