Näytetään tekstit, joissa on tunniste Omavaraisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Omavaraisuus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Menkää metsään!

Sieltä sitä saa, luonnon ilmaista superfoodia mielin määrin! Ja kaupan päälle raitista ilmaa, hyvää mieltä ja kunnonkohennusta! Suosittelen ihan jokaiselle.

Tässä meidän yksi metsäretki lasten kuvaamana :) Hyvin jaksoin itsekin mukana kulkea suolla ja metsässä, vaikka jo raskausviikko 37 menossa. Tuntuu, että kunto on kohentunut tässä raskauden aikana ja hyvä niin! Tästä on hyvä jatkaa sitten vauvan tultua maailmaan.










Suo-Gandalf :)




Villis sai vielä mökkilaiturin päästä virveliä heitellessään tämmöisen mötkäleen, joka oottaa nyt pakkasessa herkutteluhetkeä :)



 
Hauen lisäksi talvivaraksi kertyi kanttarellia, mustikkaa, lakkaa ja metsämansikoita!



Toivottavasti vauva malttaa vielä majailla yksiössään hetken, niin keretään tekemään muutama metsäretki lisää. Eilen keräsimme miehen kanssa vajaassa tunnissa kahdeksan litraa mustikkaa ihan tuosta kotikulmilta :) Ja tänään olisi tarkoitus lähteä uudelle reissulle :) Todella hyvä mustikkasato näyttää olevan eli kannattaa poiketa metsään hakemaan ilmaista herkkua!


maanantai 11. toukokuuta 2015

Viikonlopun touhuja

Viikonloppu meni juhliessa ja pihahommia tehdessä ja auringosta ja lämmöstä nauttiessa. Juhlittiin 14-vuotiasta Villistä ja tietysti äitienpäivää. Villiksellä oli pari ystävää yökylässä perjantaina, illan tytöt saivat herkutella ja touhuilla keskenään, kun miehen kanssa olimme mehiläishoitokurssilla. Lauantai-aamuna sitten leivottiin synttärikakkua ja minttusuklaapiirakkaa. Sunnuntaina juhlittiin mummin ja ukkien kanssa niin synttäreitä kun äitienpäivääkin.



Sain niin nätit kortit lapsukaisilta ja Kirppu-murunen toi minulle aamupalan tarjottimella sänkyynkin :) Villis oli ommellut kukan ja Kirpun kortissa oli Seppo, meidän musta hämäläiskana. Masuvauvan isältä sain ihanan sinisen hortensian, lempikukkani.



Maalasimme uutta terassia, mutta maali loppui kesken ja parvekkeen maalaamiseen tarvitaan nostinta miehen työpaikalta. Laittelen kuvia sitten terassista, siitä tulee aika ihana :) Kitkin kukkapenkkejä jo osittain, mitä jaksoin, kanat apunani, jotka kylpivät kukkapenkeissä... tai pitäiskö sanoa, villivihannespenkeissä - niin paljon vuohenputkea tuolta työntää, seassa muutama vanha perenna. Onneksi vuohenputkea voi syödä sekä itse että syöttää elukoille. En panisi pahakseni, jos saisin sen kuitenkin kukkapenkeistä pois, mutta vaatisi taas ison operaation ja ehkä ei tämän masun kanssa.



Kävimme myös puutarhalla ostamassa äitienpäivä- ja pihakukkia ja niitä vähän jo laittelin. Tänä vuonna yritän talveuttaa pelargoniat, haaveilenkin terassin toisen pään lasituksesta, kun meillä ei ole oikein talveutuspaikkaa kukille.

Eilen kävimme kävelyllä, grillasimme ekaa kertaa ja ehdimme käymään mehiläistarhallakin Pajulassa. Tämä yksi ainokainen pesämme selvisi talvesta.

Ostamme kuitenkin toisen pesän tänä keväänä ja toivotaan, että kokemus auttaa selviämään ensi talvesta sitten jo paremmin. Nyt ainakin tiedämme, että sisätalveutus on hyvä vaihtoehto ja talviruokaa kannattaa varata varastoon - ja käydä riittävän usein tarhalla talvellakin.

Nyt varauduimme antamaan lisäruokaa, mutta sitä ei arvioni mukaan tarvittu - entistä oli jäljellä, samoin mehiläiset olivat jo saaneet kerättyä mettä ja siitepölyä. Toukkia ja sikiöitäkin bongattiin, joten emokin pesässä on kunnossa. Pohja puhdistettiin. Annamme tälle pesälle varmaan lisävahvistusta sikiökakuista, kunhan saamme uuden pesän tai ehkä opettajamme voi myydä meille pari ylimääräistä sikiökakkua, josta pesään saadaan lisää väkeä.  Keväthommiin kuuluu meillä myös kaluston maalaus ja huolto, viime kesänä oli niin kiire kaluston lisäämisessä ettei ehditty maalata laatikoita ollenkaan ja ne tuppaa tummumaan nopeasti.


Oli kyllä kivaa päästä taas hääräämään tämän "siipikarjan" kanssa, ihana hunajan ja vahan tuoksu ja rauhoittava pörinä mehiläisten lennellessä lämpimällä säällä tuntui tutulle ja rentouttavalle :) Jossain vaiheessa  haluaisin ottaa yhden pesän kotipihaankin, mehiläisten lentoa olisi kiva seurata, Pajulaan on niin pitkä matka... Ja kun lentoaukko on suunnattu oikein, ei mehiläiset häiritse pihassa mitenkään. Pajulassakin saamme olla kaikessa rauhassa, kun lentoaukot on hieman viistossa pihan suuntaan - montaakaan mehiläistä ei pihalla näkynyt edes voikukka-aikaan, vaan ne lensivät aina suoraan jonnekin kauemmas. Pesien viereen voi myös ihan rauhassa mennä ilman suojavaatetta, mutta pesiä avatessa ja hoitaessa suojavaatteet tulee tietenkin olla.

 
 
Pajulasta löysin paljon korvasieniä. En ole ennen niitä käsitellyt ja annoinkin sitten lasten iskälle ne, hän osaa ne ryöpätä ja käyttää.



Kävin aamulla myös neuvolassa. Kaikki oli kunnossa, painoa on tullut pari kiloa, mikä itseäni harmittaa, vaikkei neuvolassa sitä mitenkään kommentoitu. Tavoitteeni on edelleen, neuvolan ohjeen mukaan, ettei painoa tule raskausaikana ollenkaan, vaikka laihduttaa ei tietysti saa. Käytännössähän se tarkoittaa kuitenkin oman painon pudotusta kutakuinkin saman tahtiin kun raskauteen kuuluvaa painonnousua tulee. On varmaan aika hankalaa pysytellä +/-0 tilanteessa koko 9 kuukautta, mutta onneksi tässä käännytään jo pian viimeiselle kolmannekselle ja tilanne on siis edelleen kuitenkin hyvin hanskassa. Yhtään painoa en haluaisi kuitenkaan enää, olo on jo ihan tarpeeksi raskas ja tukala.

Verenpaineetkin oli oikein hyvät, ei huolta niistä enää tai ainakaan tällä erää. Hemoglobiini oli 126. Minua on alkanut väsyttää taas enemmän, mutta ei se ainakaan tuosta siis johdu. Onneksi olen saanut luvan tehdä yhden etäpäivän viikossa, se auttaa varmasti. Selkäni tuppaa kipeytymään, kun minulla on synnynnäinen vika SI-nivelessä, joka rasittuu muutenkin raskauden aikana. Työpäivän lopulla istuminen alkaa olla jo aikamoista kärvistelyä ja olo on melko sippi. Onneksi ihana mies jaksaa tehdä kotihommia, minä joudun taas, kuten alkuraskaudessakin, ottamaan torkut työpäivän jälkeen, että jaksan illalla tehdä edes jotain. Tykkään kyllä kotihommista ja pihahommista, mutta työpäivän jälkeen ne tuntuu aika raskailta taas. Viikonloppuisin sitten jaksaa paremmin, kun heti aamusta pääsee hommiin :) Vielä pari kuukautta äitiysloman alkuun!

torstai 7. toukokuuta 2015

Terveisiä keväiseltä pihamaalta

Eilen minulle soitettiin Puutarhaliitosta ja kyseltiin halukkuutta osallistua tänäkin vuonna Avoimet Puutarhat-päivään, joka pidetään 28.6.2015. Olen miettinyt asiaa - viime vuonna saimme kivoja kokemuksia - mutta en tiedä, minkä verran jaksan tämän vauvamasuni kanssa nyt pihaa laitella. Onneksi ilmoittautumisaikaa on toukokuun loppuun, niin ehtii vielä tuumailla :) Meillä kävi ihan kivasti vierailijoita ja täällä päin ei viime vuonna ollut muita kohteita.

Mutta kun katsoo pihaa, tuntuu, että tekemistä olisi niin paljon, ettei millään ehdi tuohon mennessä tekemään. Jotenkin ajatuskin on ihan hukassa, vai liekö ne kaikki tässä meidän ihanassa pienokaisessa :) Pitäis keksiä miten laittaa lisää kasvimaata ja mitä kasvattaa, mutta tuskastuttaa miettiminen, kunpa joku kertoisi, että tähän tuota ja tähän tuota. Työpäivän jälkeen tuntuu, ettei ajatus enää luista. Onneksi kohta on taas viikonloppu.

Viime kesän kanitarhasta tehtiinkin nyt (ihanasti joka suuntaan vino) kesäkeittiö. Grilli saa nyt olla sateelta suojassa. Tämä oli taas yksi näitä meidän nollabudjetin "nyhjää tyhjästä"-projekteja, siihen nähden ihan hyvä, vaikka maalaukset ja viimeistelyt on vielä kesken :) Sateetonta säätä ootellessa...

Runko on purkutavaraa omasta talosta, jota tuli rempan yhteydessä, seinät ja lattia on eräästä toisesta talosta saatua ulkovuorauslautaa ja katto on isältäni jostain projektista ylijäänyttä kennolevyä. Sen haasteena on ollut saumojen tiivistys, kun sitä ei voi laittaa limittäin, on sen verran paksua. Silikoonilla ja alumiiniteipillä saatiin jotain aikaan, mutta ei vielä tullut täysin tiivis, pitää keksiä jotain lisää. Ikkunakin on joku vanha ikkunanpoka, jota meillä muutama pyörii.




Kesäkeittiön edessä on myös purkutavarasta tehty terassi, jossa laidalla vanhoista joustinpatjoista puretut jousistot köynnöstukena ja näköesteenä tielle/naapuriin :) Ja puutarhakalusteet on saatu myös käytettynä  - vaihdettu suklaalevyyn :D Tämä oli tällainen ekorakennusprojekti :) Kunhan saadaan maalattua loppuun ja vähän sisusteltua lisää niin hyvä siitä tulee. Kaasugrillin viereen ulkokulmaan on tarkoitus vielä muurata tulisija muurikalle/savustinpöntölle, jonka tulipesä tulee pihalle päin, jotta tulen käsittely on turvallisempaa. Kaasugrilli on ihan näppärä, mutta muurikalla tulee mielestäni parempaa :)


Ensimmäiset taimet, lähinnä tomaatteja ja kesäkukkia, uskalsin jo siirtää kasvariin, jonka sisään laitoimme vanhoista ikkunoista tehdyn minikasvarin. Poltamme siellä öljykynttilää kylminä öinä, lämpö näkyy pysyvän 15-25 asteessa.


Pihallakin nousee jo jotain, vahvimpana tämä keisarinpikarililja, joka ei sitten viime vuonna kuitenkaan kukkinut :(

 
Mummini istuttamia krookuksia putkahtelee edelleen sieltä täältä :)
 

Etelänruttojuuri on kevään näyttävä ilmestys, tosin ei mikään suositeltava pihakasvi - se ei kuulu Suomen luontoon, kuten ei myöskään esimerkiksi lupiini, kurtturuusi tai jättipalsami. Yritän tätä pitää kuitenkin aisoissa...Sitä on aikanaan käytetty rohdoskasvina, mutta sen käyttö ei ole suositeltavaa, koska sen on huomattu sisältävän myrkyllisiäkin aineita.


Ja kauneimmat kevään kukkaset - herkät valkovuokot :)


Eko-kesäkeittiön taakse jäi tilaa vielä katetulle kanitarhallekin  :) Tänne mahtuu muutama kanityttö mukavasti. Tällä hetkellä siellä asuu ranskanluppamme Pulla ja mixtyttö Kaneli. Kuvassa näkyy Pulla ja hänen poikasensa (nimetön, koska "patakaneille" emme anna nimiä).

Tällä viikolla möimme em. poikasen sisarusparvesta kaksi mustavalkoista ranskanluppatyttöä, jotka lähtivät Meri-Lappiin asti :) Ja menivät niin ihastuttavalle nuorelle  naiselle, että tuli sekä kaupoista että ihan tämän ihmisen tapaamisestakin tosi hyvä mieli ja tunne siitä, että nämä kaverit pääsivät ainakin todella hyvään kotiin. 

Olen huomannut, että tuotantokani-ihmisille on jotenkin helpompi myydä kaneja, (vaikka tietääkin, että ne päätyvät mahdollisesti pataan) koska olen huomannut, että tuotantoeläimiä kasvattavilla on onneksi useimmiten jo vankka tieto ja ymmärrys eläimen lajikohtaisista tarpeista ja vahva sitoumus ottaa eläin ja hoitaa se hyvin. Sitten taas on ollut näitä nuorehkoja tyttöjä, jotka ensimmäiseen omaan kotiin hankkivat lemmikkikanin ja pian huomaavat, että "elämäntilanne on muuttunut" tai on tullut "pitovaikeuksia" ja kyselevät sitten, voiko eläimen palauttaa. Myyn toki aina eläimen sillä lupauksella, että sen saa palauttaa tarvittaessa meille.

Ymmärrän toki sen, jos perheeseen tulee allergiaa tms. Mutta on harmillista, jos kyse on vaan siitä, ettei ole tullut kunnolla ajateltua eläimen ottamista saatikka perehdyttyä siihen, että kani on muutakin kun söpö karvapallero - se on yöeläin, joka ainakin pienessä sisähäkissä osaa pitää melkoista meteliä öisin, kun yrität nukkua, se tarvitsee paljon tilaa ja jaloittelua ja se ei välttämättä alistu sylikaniksi, vaan osaa raapia ja potkia voimakkailla takakintuilla.

Mutta meidän kanitytöt pääsivät siis varmasti hyvään kotiin ja mukavalle huolehtivalle ihmiselle, joka oli muuttamassa sukutilalleen ja aloittamassa lihakanien kasvatusta - sain käsityksen, että tilalla on myös muita eläimiä.


Näin reilun vuoden kokemuksella tästä rodusta, voin todeta, että ranskanlupat ovat ihania - ne ovat rauhallisia, kesyyntyvät helposti ja onhan tuo ulkomuoto aika hurmaava :) Nämä ovat  isoja kaneja täysi-ikäisenä, ihannepaino on yli 5,5 kiloa. Ranskanluppa on alkujaankin kehitetty lihakaniksi. Ainoa miinuspuoli on se, että ne kasvatat melko hitaasti. Tämä valkoruskea kani on nyt 5-kuinen, mutta sillä on vielä pitkä matka kiriä äitinsä/isänsä mittoihin.


Tässä meidän äiti-Pulla :) Pulla ei mene pataan, vaan saa jäädä eläkepäivikseenkin meille lemmikiksi, olen sen lapsille luvannut :) Mutta Pulla ehtii vielä pyöräyttää monta poikuetta :)
 

Tässä väliaikaishäkissä majaileee isi-Vihtori. Vihtori haluttiin ottaa jo ulos, mutta rakennamme vielä kaksi isoa tarhaa, joista toisen Vihtori saa itselleen. Poikakaneja kun ei pääsääntöisesti pysty pitämään yhdessä - siitä seuraa vääjäämätön ja verinen tappelu :( Kerran Vihtori vahingossa pääsi vapaaksi ja kohtasi yhden Kanelin poikasista - seurauksena oli korvasta puuttuva palanen :( Kanit tappelee siis tosi julmasti, eli saa olla aika tarkkana, kuka sopii tarhattavaksi kenenkin kanssa. Pullan kanssa nämä tietysti viihtyisivät, makoilevat aina somasti vierekkäin, mutta kun kumpaakaan ei vielä ole tarkoitus leikata, on heidät pidettävä suurimman osan vuodesta erillään ja ootettava taas aikaa, kun Pulla on tarkoitus astuttaa - silloinkin ovat yhdessä vain pari viikkoa - ennen synnytystä otan uroksen pois, ettei tallo vahingossa poikasia.


Tässä meidän muita nelijalkaisia: kultainen noutaja Ronja, joka tuli meille 8-vuotiaana keväällä 2012. Portugalinvesikoira-dinosauruksemme  Retu, 16.5 vuotta! Sekä pian parivuotias Lilli-kissa. Muut kissamme ovat 1,5 v Luna ja 11-kuinen Kismet.


Lilli on siis oikeasti sisäkissa, jonka en haluaisi olevan vapaana pihassa, mutta näin kevään tullen se joskus pääsee ovesta pujahtamaan, etenkin vierailta, jotka eivät hoksaa varoa vikkeläkoipista kattia. Lilli on leikattu ja rokotettu, joten onneksi ei ole enää vaaraa vahinkopoikasista. Eikä Lilli enää kauaa jaksa ulkona ollakaan ja enimmäkseen onneksi hiippailee omassa pihassa ja pyrkii nopeasti takaisin sisälle. En pidä vapaana juoksevista kissoista itsekään, joten en tarkoituksella anna juosta omien kissojenkaan vapaana - taajamassa kun asumme. Ongelma on vaan, että kun tämä kaveri lähtee, niin kiinni sitä et saa, et sitten millään. Se tulee takaisin, kun tulee... Usein se hengailee koirien kanssa porukassa :D

Kunnes kukin lähtee omille poluilleen...


Kanalan takana olevassa tarhassa asustelee sitten kanoja ja kaneja. Tällä hetkellä kuusi patakania, jotka olisivat jo sopivankokoisia teuraaksi, mutta olen niitä vielä pitänyt ja ootellut, jos osa menisi vaikka uusiin koteihin. Ovat kyllä tosi hyvännäköisiä elukoita, melkein sääli laittaa pataan. Ihme kyllä kaikki kuusi poikaa elävät vielä sovussa keskenään, vaikka ovat jo 8-kuisia. Tilaa on kyllä paljon, sekä ulkona että sisällä, joten se auttanee asiaa ja ovat tietysti koko ikänsä olleet samassa tarhassa. Meidän kanit syövät pääasiassa kuivaa heinää ja lisänä Racing Prixiä sekä kaupan ylijäämänä saatavia kasviksia.

Kanat munii tällä hetkellä tosi hyvin! Muutama niistä piti sulkasadon ja useampi oli muuten munintatauolla, mutta munia riitti hyvin ympäri vuoden omaan käyttöön, nyt menee taas iso osa myyntiinkin.





Mahtavaa, kun sää alkoi viimein lämmetä. Olemme keräilleet villiyrttejä, ne on päätyneet kyllä eläimille vielä tässä vaiheessa, mutta tarkoitus olisi kuivata ja pakastaa myös omiin tarpeisiin. Koko piha on täynnä salaattia :) Kuusenkerkkiä odottelen, haluaisin kokeilla tehdä niistä jotain juomaa :) Kuohuva Kuusenkerkkä-niminen alkoholiton kuohuviini on muuten aivan mahdottoman hyvää ja sopii myös "raskautetuille" :) Sellaista kun osaisi tehdä itsekin...

maanantai 22. syyskuuta 2014

Ei (koti)vara venettä kaada

Jovelan Johannan innoittamana taidan minäkin kirjoitella muutaman sanasen kotivarasta ja kokeilustamme, joka jää kyllä pysyväksi käytännöksi. Päätimme siis tuossa loppukesästä, että sen sijaan, että lähes joka päivä haemme lähikaupasta jotain täydennystä jääkaappiin, käymmekin jatkossa kaupassa vain kahdesti kuukaudessa, lisäksi täydennämme tarvittaessa maitoa lähikaupasta. Lisäksi alamme kerätä entistä suunnitelmallisempaa ja suurempaa kotivaraa.

Parin kuukauden kokeilu takana ja säästöä ruokakuluissa tuli huomattavasti aiempaan tottumukseemme verrattuna. Lisäksi tietysti säästyi paljon aikaa kaupan jonossa seisomiselta muille asioille. Ei tule heräteostoksia. Lapset eivät nau'u jonninjoutavia, kun tietävät, että kauppaan ei mennä ja heillä on oma budjetti, jolla itse ostavat sitten koko kuukaudeksi kerrallaan perjantainaminsa.

Kokeilu haastoi myös keksimään ja miettimään mitä kaikkea ruokaa saa valmistettua siitä, mitä kaapista löytyy ja tuli kokeiltua paljon sellaisia ruokia, joita ei ole pitkään aikaan tullut tehtyä, mm paprikajuustokeittoa, itsekeitettyä tomaattikastiketta ja kuivattuja tomaatteja pitsan päälle, täytettyjä paprikoita, perunarieskaa, banaanikakkua jne. Eikä tullut käytettyä eineksiä juurikaan.

Kotivara tarkoittaa sitä, että kotiin hankitaan ruokaa ja muita päivittäin välttämättä tarvittavia tavaroita vähän enemmän. Kotivaran pitäisi riittää useaksi päiväksi, jopa viikoksi.  Lisätietoa vaikkapa täältä. Tämä on siis suomalainen suositus, pitäisi löytyä joka kodista. Mutta me haluamme varustautua hieman pitempäänkin jaksoon, joten tavoittelemme vähintään sellaista parin kuukauden "omavaraisuutta" kotivaralla. Ihan vaan varulta. Se on oikeasti muuten aika koukuttavaa ja mielenkiintoista!


Aina olen ollut luonteeltani jonkinlainen hamsteri, mutta nyt ajattelimme ihan järjestelmällisesti suunnitella ja hankkia jonkinlaista varmuusvarastoa, tulipa sitten pitkä sähkökatkos, lakko,  joku sairaus tai vaikkapa joku vakavampi hätätilanne. Varastoimme sitä mitä käytämme, eli emme päästä mitään menemään vanhaksi. Kuten kuvasta näkyy, tilaa on vielä runsaasti, eli hyllyjä vaan lisää tekemään :D Meidän ruokakomero ei ole ihan niin tunnelmallinen kuin Jovelassa tämä ihanuus, klik mutta Pajulaan voisimme rakentaa tupaan suuren ruokakomeron, joka voisi olla tämäntapainen sitten :)

Kotivarana meiltä löytyy silti nytkin helposti parin kuukauden ruoat, osa pakkasesta, osa kuivatuotteina/säilykkeinä.

Kahden kuukauden kotivarahaasteessa huomasimme, että pesuaineita (vaikkapa mäntysuopaa joka käy vähän kaikkeen) kannattaa hamstrata enemmän kauppapäivänä, juustot, margariinit ja maito loppuvat ensimmäisenä, niitä voi siis varastoida vähän reilummin. Sokeria meillä on mennyt mahdottomasti, mutta se johtuu mehiläisten talviruokinnasta. Kahviakin kannattaa ostaa useampi paketti. Mutta ruoka noin muuten tuntuu riittävän, toista kauppareissua ei sen vuoksi olisi edes tarvinnut tehdä. Teemme paljon keittoja ja laatikoita, joista riittää useaksi päiväksi. Ukille pitää olla joka päivä ruokaa lämmitettäväksi, joten teemme aina illalla valmiiksi, siitä saamme sitten itsekin eväät töihin, ukille päiväruoan ja meille ja lapsille iltaruoan, aina pariksi päiväksi eteenpäin :)

Sähkökatkoja varten meillä on kuivaa puuta, puuhella, pönttöuuni ja puulla lämpiävä ulkosauna (=ei tule kylmä ja ruoanlaitto ja peseytyminen onnistuu ilman ongelmia), vedenjakelun keskeytystä varten kaivossa on juomakelposta vettä jota voi käyttää myös pesuvetenä sekä vaikka vessanpöntön huuhtelemiseen, jos sitä kantaa säiliöön sankolla :) Vettä kannattaa olla myös kotivarana puhtaissa astioissa, tällä hetkellä meillä ei ole, mutta tarkoitus olisi pitää muutamaa pönikkää, niitä voi kierrättää sitten mökkireissuilla ym. Ilman kaivoa tilanne olisi hädän tullen hankalampi, sillä tarvittavan veden määrä on suuri:  juomavettä ja muita juomia tarvitaan 16 litraa henkeä kohden viikoksi. Lisäksi vettä tarvitaan hygieniaan ja WC:n huuhteluun.

Agregaatti olisi hankintalistalla myös, jos joskus hyvä ja halpa kohdalle sattuu, sitä tarvitaan lähinnä siihen, että meillä on kolme pakastinta, jotka sitten sulaessaan pilaannuttavat suuret määrät ruokaa. Viime syksynä sähköt olivat vajaan vuorokauden poissa yhtäjaksoisesti ja kovin suurta vahinkoa ei siinä ajassa tapahtunut.

Kotivara-varastosta ainakin kilokaupalla kynttilöitä, öljylamppuja, lamppuöljyä, tulitikkuja, hygieniatarvikkeita, lääkkeitä ja ensiaputarvikkeita, vessa- ja talouspaperia, taskulamppuja, pattereita.

Ruokapuolelta löytyy ainakin hiutaleita ja ryynejä, jauhoja, sokeria, hunajaa, makaroonia, riisiä, pasta-aterioita, nuudeleita,  hedelmäsäilykkeitä, lihasäilykkeitä, kalasäilykkeitä, tomaattimurkskaa, oliiveja, soijarouhetta, muusijauhetta, kastikeaineksia, kahvia ja kaakaota, suolaa, suklaata, keksejä, suolakeksejä, maissinjyviä, ruokaöljyä, mehua, UHT-maitoa, maitojauhetta, hilloja, hiivaa, ketsuppia, sinappia, vissyä ja limpparia, viiniä, etikkaa.



Lisäksi meillä on ne kanat, jotka munivat ja lihakaneja kasvamassa myös.

 



Olen aina pitänyt myös retkeilystä ja kotivaraan sopii myös sen tiimoilta hyviä tuotteita, esimerkiksi  joululahjaksi voisin toivoa pukilta muun muassa lisää kotivara-tarvikkeita, esimerkiksi kattavaa ensiapupakkausta, avaruuslakanaa, tuluksia, dynamotaskulamppua, erilaisia pieneen tilaan meneviä työkaluja ja niin edelleen.

torstai 7. elokuuta 2014

Sadonkorjuun aika

 
Viime päivät on puuhasteltu sadonkorjuun parissa. On poimittu omia marjoja ja saatu poimia toistenkin marjoja vaihtamalla esim hunajaan tai kahvileipään :) Vaihdantataloutta parhaimmillaan :) Kaksi mehumaijallista on jo keitetty, tänään keitetään kolmas, varmaan vielä jokunen senkin jälkeen :)
 
Myös hunajasatoa on kerätty jo kahdesta pesästä. Harjaamme mehiläiset kakuilta harjalla, viemme kakut äkkiä peitettyyn laatikkoon ja tuomme ne kotiin. Kotona on näillä helteillä ollut linkoukselle otollinen 28-30 astetta, sisälläkin nimittäin, joten on ollut helppoa hommaa, kun hunaja pysyy juoksevana ja irtoaa hyvin lingottaessa :)
 


Ensin kakut kuoritaan auki, minä käytän kuorimahaarukkaa. Vaha otetaan tietenkin talteen. Kennojen väleihin mehiläiset saattavat rakentaa villirakennetta, sen otin kokonaisena hunajineen ja pakastin :) Siitä voi sitten talvella herkutella ja senhän voi syödä vaikka kokonaan, vaha on hyvää kuituainesta ja ihan syötävää.

 
Meillä ei ole vielä investoitu linkoon eikä kuorimapöytään. Kuorin siis ihan sopivan kokoisen muovilaatikon päällä (elintarvikemuovia), josta saan sitten kaadettua hunajat vahoineen muun hunajan joukkoon selkiytymään.
 
 
Ja sit tämä meidän linkoviritys :D Tänä kesänä mennään tällä, ensi vuonna pitää varmaan investoida oikeaan linkoon, kun pesämäärä kasvaa :) Pora ei jaksanut pyörittää, joten löytyi vanha käsiveivattava poran veivi, joka sopi tähän kuin valettu ja toimi loistavasti :) Hunaja linkoutuu keskipakoisvoimalla muoviastien (edelleen elintarvikemuovia) reunoille ja valuu sieltä pohjalle. Alareunassa on iso hunajahana, josta hunajan voi edelleen siivilän läpi laskea säilytysastiaan. Linkoon sopii sekä farrar- että langstroth-kehät.
 
 
Ja sieltä sitä sitten valuu :) Ekalla siivilöinnillä otamme isommat vahat ja roskat pois ja jätämme pienempään sankoon selviytymään. Vahamurut nousee sitten pintaan, josta ne on helppo ottaa leivinpaperilla, joka painellaan kevyesti pinnalle ja jonka mukana nousee roskat ja vaahto pois :)
 
Lingossa olisi vielä kehittelemistä, kaksi kehää meiltä hajosi eli joku tuki olisi hyvä saada kehille jostain verkosta. Tosin hajoaa niitä kehiä muutenkin (ei siis puuosa hajonnut, vaan se mehiläisten rakentama kennosto, joka on ohuiden rautalankojen varassa puukehässä).
 
 
Ekasta seitsemästä lingotusta kehästä saimme 11 kiloa puhdasta hunajaa. Seuraavat 6 kehää (farrar-kehiä eli pienempiä) toivat 5 kiloa hunajaa, nämä kehät olivat meidän tämän kesän jaokepesistä emmekä odottaneetkaan niistä suurempaa satoa. Suurin pesä on vielä linkoamatta :) Tämä on ollut kyllä ihan tosi kiva homma ja toivon kovasti että ensi kesänä saamme pesiä lisää ja satoa myös kunnolla :)
 
 
Sadonkorjuu jatkuu... marjoja, puutarhan antimia (hyvin tulee tomaattia ja kesäkurpitsaa!). Tuotantokanitkin saapuivat, kaksi naarasta ja yksi uros, laittelen niistä pian kuvia :) Ensi viikolla lähdenkin sitten "etelän lämpöön"... työmatkalle tuonne eteläisempään Eurooppaan, voin vaan kuvitella miten kuuma siellä on ja kun ei voi ihan hellemekoissa kulkea työmatkalla. Sitä ennen siis kiirettä pitää että saadaan sato talteen :) Miehellä riittää kyllä pyörittämistä eläimissä ja lapsissa ja taloudenpidossa, vaikka apujoukkoja meillä onkin :)