Väsymystä puuhamaassa...

Siellä ne liehui, pikkuruiset pyykit kesätuulessa!  Epäilen vahvasti, etten jaksa kuitenkaan näitä silittää vaan saavat mennä tuommoisenaan vauvan kaappiin.

 

Viikonloppu meni Villikseltä kisaillessa, koulu ja -estekisoissa. Estekisoista tulikin sijoitus - 4.sija :) Hyvä Villis ja Arppis! Tässä kuva koulukisoista, jossa Villis meni Viivillä ja oottelee tässä lähtömerkkiä radalle.

 
Pojilla oli sitten vähän toisenlainen menopeli viikonloppuna, kun maalattiin parveketta, jonne ei tikkailla kunnolla ylettänyt.

Pienestä pojasta oli superhauskaa päästä korkeuksiin :) Minua hirvitti katsella...

Meillä on taas ihania kaninpoikasiakin. Nämä eivät tosin jää meille, vaan menevät myyntiin, ovat lemmikkilinjaa, ei tuotantokaneja. Äiti on (kai?) tuo valko-ruskea leijonanharjasmix ja isä oli hermeliini. Ehkä... nimittäin, nämä poikaset olivat ihan yllärinä, yksi päivä vaan loikkivat syvälle pehkuihin tehdystä pesästä. Tuo valkoinen ei voi olla isä. Kai. Sillä on kyllä ihan tytön värkit mun mielestäni. Mutta aiemminkin on ollut epäilys tuon kanssa samassa paikassa majailleesta, että voisko olla... Joku mun tytöistä on kyllä melko varmasti piilopoika.... Värit ei nimittäin täsmää hermeliinipoikaankaan... en kyllä kauhean hyvin tunne kanien värien periytymistä, mutta hyvin sopisi, jos äiti ja isä näkyis kuvassa... pitää ehkä vielä kerran koittaa kurkistella tuon valkoisen tytön? sukupuolta...

Perhepotretti?

Hirmusen söpöjä näistä tuli joka tapauksessa, vaikka niin äiti kuin isäkin onkin vähän mysteeri... Kun astutettiin meidän muita kääpiötyttöjä uudelle Hemuli-hermeliinillä, vaihdettiin myös häkkikumppanuuksia, joten nyt en ole ihan varma sitten mitä tässä tapahtui - mielestäni kun en astuttanut tätä valkoruskeaa kania ollenkaan!

Takapihalle, jossa ei ole muuta kuin joutomaata, tehtiin tällainen kulmikas seisomakorkuinen häkki, johon muutti meidän ranskanluppa Vihtori :) Ehkä sitä pitää hieman sipistellä vielä :) Mietin, että vetäiskö katoksi kirkkaan muovin, mutta ei nyt ollut semmoista varastossa.

Illalla lämmitettiin vielä ulkosauna, joka on niin monin verroin ihanampi kuin meidän kosteusvaurioinen, inhottava ja ruma sisäsauna (joka odottaa lottovoittoa, että voitais rempata). Ja tuo palju tuossa saunan edessä kutkuttelee ja oottelee sitä hetkeä, että ehdittäis rakentamaan se kamina.

Mutta kun joka päivä on niin paljon hommaa, ettei millään repee... mistä tätä aina siunaantuukin niin paljon. Tuntuu, että ihan kotihommiin, ruoanlaittoon ym menee tuhottomasti aikaa joka päivä - kun sen kaiken tekee työpäivän jälkeen. Onhan meillä tietysti tätä populaakin, me miehen kans, lapset, ukki ja kaksi koiraa, kolme kissaa ja iso lauma kanoja ja kaneja. Kohta sitten vielä pikkuinen vauva. Työt ei tekemällä lopu. Välillä meinaa "vähän" väsyttää. Tympii tehdä aina samoja hommia, siivota vanhan koiran pissejä lattialta päivä toisensa jälkeen, tehdä joka päivä samoja tylsiä ruokia, jotka kelpais kaikille nirsoilijoille (lue: jauhelihakeittoa, makaroonilaatikkoa tai uunilohta) ja joihin on itse ihan totaalisen kyllästynyt, mutta kun ei tosiaan ole aikaa tehdä  montaa eri ruokavaihtoehtoa. Etsiä lasten kadonneita ja pitkin pihoja lojuvia tavaroita aamukiireessä, oikoa kissojen ruttaamia mattoja, ettei ukki kompastele, torpata ovista ja ikkunoista karkuun pyrkiviä kissoja. Imuroida alati lattialle kertyvää karvaa ja roskaa, pyörittää vähintään pari pyykkikoneellista päivässä.  Rempat etenee hitaasti, kun niitä työn ja kotitöiden lomassa tekee.

Tässä valituksen lomassa kuitenkin suurkiitos mahtavalle miehelleni, joka tekee tuosta kaikesta valtaosan, ihan pyytämättä ja nurisematta ja vielä minun kiukuttelua tyynesti kuunnellen. Ja tekee ne meidän teinitkin jotain, kun kymmenen kertaa ensin nätisti pyytää ja sitten lopulta karjaisee/uhkailee. Joskus jopa ihan vapaaehtoisesti. Näin on käynyt ainakin pari kertaa tänä keväänä...

Tahtosin lomalle. Tai hetken aikaa olla ihan vaan kaksistaan miehen kanssa. Eipä ole montaa semmosta hetkeä vielä meidän koko seurusteluhistorian aikana ollutkaan, että oltais oikeasti ihan kaksistaan kotona - taitaa olla yhden käden sormilla laskettavissa - vai liekö niitä ees ollut? Suunnitelmissa onkin, jos päästäis vielä pienelle kahdenkeskiselle irtiotolle ennen vauvan syntymää. Ja vauvan syntymän jälkeenkin kyllä tullaan varmasti pieniä irtiottoja tekemään ja järjestämään aikaa myös toisillemme - terkut vaan Sanna-tädille (ja muillekin innokkaille), että hoitoapu on varmasti tervetullutta - ja sitä on jo tarjottukin. Olen sitä mieltä, että parisuhteelle pitää antaa aikaa ja kaksistaan pitää päästä myös välillä olemaan. Kahden teinin ja ukin kanssa asuessa se ei nimittäin kotona juuri onnistu... joten pitää lähteä siis arkea pakoon :)

Ja niin, raskauden viimeinen kolmannes on alkanut. Taitaa tämä fyysinen tukala olotila jo näkyä myös henkisessä olotilassa ;) Vielä kuusi kokonaista viikkoa äitiyslomaan... jaksaa, jaksaa?

Yhtenä lämpimänä iltana

Yhtenä iltana sentään aurinkokin näyttäytyi ja ulkona oli niin lämmin, että tarkeni paitasillaan. Kylläpä tuntui hyvältä - maailma näytti suorastaan vieraalta, kun oli tottunut monta päivää vallinneeseen harmauteen ja jatkuvaan sateeseen! Kunpa nyt se kunnon lämpöaalto tulisi, olen sitä niin odottanut. Minä en kärsi kuumuudesta, ja lupaan olla valittamatta, vaikka olen viimeisilläni sitten heinäkuussa ja toivottavasti hellesäässä!

Saunan terassi oottelee jo hellepäivän päikkäreille. Mies hankki meille pienen paljun, johon pitäisi vielä saada kamina jostain. Mietitään nyt miten sijoittaisimme sen järkevästi ulkosaunan lähelle, jotta saunasta pääsisi näppärästi sitten paljuilemaan. Laitettiin se nyt heti oven viereen, mutta se näyttää siinä liian massiisivelta jotenkin. Parempi olisi saada se tuohon terassin viereen, jossa maa laskee, mutta vaatisi taas sorakuorman ajoa... No mietitään...

Muutama orvokki vielä odottelee lopullista sijoituspaikkaa. Koitin houkutella miestä kaivertamaan minulle kolon tähän suureen kantoon, jotta voisin istuttaa kukkaset siihen. Kanto on juuri uuden terassin vierellä... saisi senkin naamioitua kivasti.

Tällaisen kivan hyllyn tuo minulle jo laittelikin. Eipä se taida paljon muuta iltaisin ehtiä, kun toteuttaa minun ideoitani... Pelargonit pääsi vanhaan puulaatikkoon. Toiselle puolelle keittiön ikkunaa on tarkoitus vielä laittaa toinen samanlainen hylly ja pitää koittaa kaivella näihin molempiin jostain varastoista jotain kivoja koristeita.

Alaterassin kaiteet on maalattu kertaalleen. Pitäisi käsitellä myös terassilaudat (ne on tosin lämpökäsiteltyä puuta). Öljy voisi tehdä ihan hyvää silti. Parvekkeen lattia on tarkoitus maalata, mutta se odottelee edelleen sitä sateetonta kautta... ne on olleet tänä keväänä vähissä!

Kukkapenkkejä olen hieman koittanut siistiä, mutta silti ne kasvaa sulassa sovussa perennaa ja rikkaruohoa...

Orvokkeja putkahtelee aina odottamattomista paikoista, iloisia yllätyksiä! (ja juu, olisin toki voinut kitkeä tästäkin nuo voikukanlehdet ennen kuvan ottamista...)

Suklaakirsikka on tulossa täyteen nuppuja! Toivottavasti tulee hyvä sato!

Lipstikat siirrettiin viime keväänä ja niiden viime kesän sato jäi olemattomaksi. Nyt näyttää kuitenkin, että kasvu on lähtenyt hyvin käyntiin! Käytän mausteena lähes pääasiassa lipstikkaa suolan ja pippurin lisäksi, joten parin vuoden takainen kuivattu varasto alkaa olla ihan lopussa...

Täältäkin puskee jotain - en vaan muista mitä - ehkä se pian selviää?

Yrttipenkissä on jo kasvu edennyt - ruohosipulia ja viinisuolaheinää sekä oreganoa ja persiljaa näyttäisi työntyvän.

Maalaussäitä odotteleva terassi/parveke. Takanurkkaan on tekeillä ramppi, jota pitkin ukki voi huristella vastasaamallaan rollaattorilla nauttimaan kesästä ja sitten loppukesästä pääsemme työntämään vauvanvaunut näppärästi sisään :) Ajattelimme tänä kesänä vaihtaa talon puuosien väritystä, tällä hetkellä olen kallistumassa harmaaseen. Terassit ja parveke maalataan valkeiksi. Katto jää edelleen ruskeaksi, koska se odottelee sitä hetkeä, että meillä olisi rahaa toteuttaa kattoremontti, katto alkaa olla siinä pisteessä, että sen vaihto olisi ajankohtainen... ehkä sitten ensi kesänä... tai sitä seuraavana... haukkaa huomattavan ison summan rahaa, vaikka itse tekisi :( Haaveilen, että uusi katto on musta.

Terassit pitäisi vielä kalustaa... en raaski nyt laittaa rahaa uusiin kalusteisiin, joten pitää kehitellä taas jotain ja tutkailla ekotorit sun muut. Nuo polyrottinkikalusteet siirtyvät ehkä yläkerran parvekkeelle (sohva, kaksi tuolia ja pöytä), joten tähän alas pitäisi keksiä jotain. Olisi minulla sisällä jo kyllä yksi vanha puusohva, sen vaan pitäisi pysyä sateensuojassa... tällä hetkellä parveke on vielä kesken ja vettä tulee sen läpi. Maalaus ja seinän/lattian välisen raon pellittäminen auttaa varmasti asiaa.En oikein osaa päättää mitä kaikkea tähän haluaisin. Terassi on noin 15 m pitkä ja sivuilta 160 cm leveä, keskeltä taas noin 3 metrinen leveydeltään. Eli mahtuishan tähän vaikka mitä. Ideoita?

Ruokailuryhmä (se suklaalevyyn vaihdettu ;) on meillä tuolla kesäkeittiön edessä olevalla patiolla. Tosin se ei ole sateelta suojassa. Ehkä siis joku pieni ruokailuryhmä olisi tähänkin hyvä.

Kirppu kävi koulujen välisissä kisoissa heittämässä keihästä. Uusi pyörä on tilattu, mutta ei vielä ehtinyt tulla, joten pyöräili kisoihin siskon pyörällä. Se taisi olla vähän noloa (punainen tyttöjen pyörä), joten oli sitten kompensoinut tilannetta - "Äiti, ajoin 60% matkasta ilman käsiä". No onneksi oli pysynyt pystyssä ♥ Kisatkin jännitti kovasti ja poika ihmetteli, että miksiköhän hän aina lupautuu noihin urheilujuttuihin, vaikkei oikein haluaisikaan, eikä omasta mielestä ole hyväkään. Kerroin, että olen hänestä superylpeä, että uskaltaa lähteä aina yrittämään ja tärkeää ei ole se sijoitus ollenkaan, vaan se että kerta toisensa jälkeen uskaltaa haastaa itsensä ja tekee parhaansa ja on mukana porukan jutuissa, eikä jättäydy syrjään. Liikunta on joka tapauksessa aina hyväksi, kilpailuista viis!

Kirppu oli myös pesisturnauksessa ja sieltä hänen joukkueensa sai pronssimitalin, se oli tärkeä juttu ja laittoi minulle heti kuvan kännykällä - harmi vaan, kun häntä oli kuitenkin kiusattu, kun ei ollut osunut palloon - niin oman luokan pojat (paitsi pari parasta kamua) kun vastapuolen joukkueenkin. Lapset on joskus niin julmia ja muistan itse liikuntatunnit, jotka oli minulle koulussa yhtä kidutusta, kun en ollut kovin hyvä minäkään. Erityisesti inhosin huutosakkijoukkueita, joissa minut valittiin yleensä viimeisten joukossa. Voiko olla lapselle mitään nöyryyttävämpää? Toivottavasti tätä ei enää nykypäivän koululiikuntatunneilla käytetä. Tuollaiset kokemukset valitettavasti saattavat pilata liikunnan riemun loppuelämäksi. Tuo pesisturnauskokemus oli sellainen, että mitalista huolimatta Kirppu totesi, ettei enää koskaan aio osallistua pesisturnauksiin, kun kaikki nauraa, jos ei osu palloon. Toivottavasti tulee vielä parempia kokemuksia ja reilumpia pelaajakavereita vastaan.

Takapiha on valtoimenaan tätä - ei ole apila (kts. lehdet), vaikka kukka sitä muistuttaakin - mikä lie?

Kirppu löysi keltaisen kukan (kevätvuohenjuuri kukkapenkistäni, mummini peruja) ja kiikutti sen äipälle :) Vatsassa kasvava vallaton vauva nautiskeli myös valosta ja lämmöstä ja potkiskeli innokkaasti. Toivottavasti loppukesä on lämmin, niin saamme nautiskella vauvan kanssa pihalla pitkään kesästä :) Odotan jännityksellä muutaman viikon päästä olevaa synnytystapa-arviota, jossa selviää, mennäänkö suunniteltuun sektioon vai saanko yrittää vielä normaalia synnytystä. Miehen takia tosin toivoisin, että lapsi syntyy vasta lasketun ajan tienoilla, että mies ehtii nauttimaan hieman kesälomasta ennen vauvan syntymää, vaikkei me kotoa enää siinä vaiheessa voidakaan juuri kauemmas lähteä. Ja niitä hyviä kelejä sinne elokuulle sitten olisi tilauksessa!

Outlander - Matkantekijä

Ihan huikeaa, kun Yle1 alkoi viikko sitten esittää Diana Gabaldonin kirjoihin perustuvaa Matkantekijä-sarjaa! Suosittelen lämpimästi, tulee taas torstaina ysiltä!

Nämä kirjat ovat ehdoton ykkössuosikkini. Niissä on jotain niin kiehtovaa. Tapahtumat sijoittuvat kirjasarjan alussa Skotlantiin, sitten lopussa Amerikkaan. Sarja kertoo naisesta, joka joutuu menneisyyteen astuttuaan skotlantilaiseen kivikehään ja tapaa siellä elämänsä rakkauden. Tämä rakkaussuhde on niin uskomattoman kaunis ja vahva ja kirjassa niin ihanasti kuvattu. Olen näitä kirjoja jo vuosia lukenut, uudestaan ja uudestaan ja nyt kun olen löytänyt oman "Jamien", niin entistä vahvempi side tuntuu tulleen tähän tarinaan - nyt tuntuu, että tiedän täsmälleen, mistä kirjoittaja puhuu syvää ja intohimoista rakkaussuhdetta kuvatessaan ♥

Tämä kirjasarja on tehnyt minuun niin suuren vaikutuksen, että olen sen takia matkustanut Skotlantiin kirjan tapahtumapaikoille. Halusin nyt muutaman kuvan jakaa teille siltä matkalta (joka oli muuten aivan uskomattoman hieno reissu, tuolloin edellisen mieheni kanssa  - joskus on kyllä pakko palata noihin maisemiin!).

Jacobite Queen-laivalla Loch Nessillä. Ei jälkeäkään hirviöistä...

Mutta legendasta johtuen tunnelma järvellä oli kieltämättä melko mystinen.

Loch Nessin rannalla sijaitsee Urquhart-linnan vaikuttavat rauniot.Näky järvelle yli raunioiden oli mykistävä, kuten Skotlannin maisemat ylipäätään. Tämäkin linnoitus oli tuhottu jakobiittikapinan jälkimainingeissa, etteivät Stuart-klaania ja Kaarle-prinssin valtaannousua tukeneet kapinalliset olisivat voineet sitä hyödyntää tukikohtanaan.

Tämä oli yksi paikoista, jossa tahdoin ehdottomasti käydä - Cullodenin nummi, jossa taisteltiin Englannin viimeinen maataistelu 16.4.1746. Tunnin kestäneessä taistelussa, jossa taistelivat Kaarle Stuartia Skotlannin valtaistuimelle tukeneet skottilaiset jakobiittikapinalliset sekä brittihallinnon armeija, kuoli noin 1500-2000 jakobiittiä, englantilaisten tappiot olivat huomattavan vähäiset (50 kuollutta). Tämä taistelu käytännössä lopetti Skotlannin klaanijärjestelmän ja liitti Skotlannin Englantiin. Skottien mielestä taistelu ei varmasti painu unholaan ja he tekevät edelleen selvän eron englantilaisiin ja skotlantilaisiin - tämän valossa ihmettelin kansanäänestyksen tulosta, kun Skotlanti tahtoikin pysyä osana Englantia eikä itsenäistyä. Mutta tilanne olikin aika tasavertainen.

Itse taistelukenttä oli vaikuttava kokemus. Olin etukäteen tutustunut taistelun taustoihin ja historiaan tarkastikin, joten itse paikan näkeminen ja siellä käveleminen oli melko riipaisevaa. Nummella oli toki muitakin turisteja, silti paikan yllä lepäsi suuri hiljaisuus, vain tuulen humina kävi nummen yli, jonka alla lepäävät taistelussa kuolleet klaanien miehet. Jokaiselle taisteluun osallistuneelle klaanille on pystytetty nummelle muistokivi, joka on laitettu siihen  kohtaan, johon kyseisen klaanin kaatuneet miehet on haudattu.

Leonach cottage.

Autio soinen nummi... kuvitelkaa tunnelmat koleana ja kosteana huhtikuun aamuna 1746... Klaanien miehet olivat aseistautuneet suurimmaksi osaksi perinteiseen tapaan kilvellä, sekä miekalla tai kirveellä. Vastassa oli englantilaisten tykit ja kaksinkertainen ylivoima.

Nummella on muistokivet klaanien miehille, jotka kaatuivat taistelussa.

Nummelle on punaisin viirein merkitty englantilaisten linja ja sinisin lipuin skottiarmeijan linja.

Tällä matkalla vietimme myös pari päivää upeassa Edinburgissa. Tässä Edinburgin vanhaa kaupunkia.

Jollain vanhan kaupungin lukemattomista kaduista, joita kutsutaan nimellä Close. Näitä oli esim Advocates Close ja Mary King´s Close, joka oli jäänyt 1700-luvulla rakennetun alle (perustuksiksi). Sinne pääsi tutustumaan (maan alle) ja siellä sai hyvän käsityksen keskiajan elämästä Edinbughissa. Kaupunki oli täyteenahdettu ja saastainen, jätteet ja jätökset heitettään closeille klo 07 aamulla ja klo 22 illalla, josta sade ne huuhteli alhaalla olleeseen järveen (onneksi Skotlannissa sataa paljon), jossa rutto riehui ja jossa ihmiset asuivat ahdettuina close´ien monikerroksisiin taloihin. Yhdessä huoneessa saattoi asua yleensä parikin perhettä, kalustusta ei juuri ollut, koska tilaakaan ei ollut.

Säkkipillin soitannalta ei voi Skotlannissa välttyä - mutta kukapa haluaisikaan! Kun astuimme ensimäistä kertaa Edinburgiin bussista, seisoi tämä pillipiipari soittamassa Scotland The Brave-kappaletta, kuinkas muuten!

Mahtava Edinburghin linna, jonka vanhimmat säilyneet osat ovat 1100-luvulta ja joka on rakennettu sammuneen tulivuoren päälle. Olisin voinut jäädä katselemaan tätä näkyä vaikka iäisyydeksi. Niin kaunista...

Kylläpä alkoikin tehdä mieli taas näihin maisemiin ja tunnelmiin. Ja viimeiset pari viikkoa olen taas joka ilta lukenut Outlander-sarjaa, kolmas kirja menossa tällä hetkellä. Muistakaas katsoa Yle Areenasta eka jakso ja torstaina tulee sitten toinen jakso!