keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Terveisiä myrskyisestä Tallinnasta

Kävimme Murun ja lasten kanssa syyslomalla Tallinnassa. Risteilyllä oli kivaa, leppoisaa ja rentouttavaa. Söimme hyvin ja kävimme uimassa laivan kylpyläosastolla. Olisimme viihtyneet pitempäänkin reissussa, mutta tällä kertaa ei nyt ollut enempää aikaa lomailuun. Hyvä näinkin :)
 
 


Tallinnassa satoi kaatamalla ja oli tosi kova tuuli. Mutta ei se meitä haitannut, reippaasti lähdimme kävelemään kohti vanhaa kaupunkia. Sateenvarjoista 3/4 hajosi alta aikayksikön kovassa tuulessa...


Onneksi  lapsille sattui lämpimät takit mukaan, niin ei haitannut menoa :)


Sateesta ja harmaudesta huolimatta Tallinnan vanha kaupunki on niin kaunis! Voisin mielelläni viettää siellä useammankin päivän...



Halusin viedä Murun lempiravintolaani  Olde Hansaan. Olen keskiaikafani ja rakastan tuota tunnelmaa ja karua kauneutta. Mausteiden tuoksua, kynttilänvaloa...



Olde Hansassa me aikuiset nautimme kaneliolutta ja lapset mehua :) Kamerakin kastui sateessa, vaikka koitin pitää muovipussissa, onneksi ei mennyt rikki...




Menomatkalla  ennen laivan lähtöä kävimme myös Heurekassa, jonne lapset jo kesällä olivat toivoneet pääsevänsä - silloin emme ehtineet, mutta nyt ehdimme, kun lähdimme jo aamusta ajamaan kohti pääkaupunkia.


Kasvonpiirteet yhdistävä peili. Hyvin huomaa tästä, että lapsilla on samanväriset hiukset :)


Molemmat halusivat kokeilla vaijeripyörällä ajoa korkeuksissa... oli kuulemma aika pelottavaa :D





Lomaviikolla meille tuli myös uusi marsu Tyyne-marsun kaveriksi. Vanhin marsumme Ruusa kuoli joku aika sitten ja Tyyne tarvitse lajitoverin. Tässä on Tassu :)


Tassu on tällainen musta-valkea rusettimarsu.


Ja tässä taas meidän mustavalkoinen kissarääpäle.. se on ehtinyt taas aiheuttaa kaikenlaista ylläriä... loputtoman utelias katti :)

Tässä ihaillaan Villiksen osittain omistamaa Tvitteri-suomenhevostamman kuvia :)


Lintuja pitää myös kyttäillä ikkunasta...




Pieni vilaus Villiksen huoneeseen... katto on jo valmis, samoin seinät maalattu harmaaksi. Tapetti vielä puuttuu ja vesipisteen viemäri on asentamatta. Listoja ym tietysti myös vielä pitää laitella... ja sisustella vähän lisää :) Ikkunatkin on tulossa tuonne sivuseinälle jossain vaiheessa.



Tää viikko meneekin taas nopeasti, tänään lähden työreissuun ja lapset lähti isälleen ja tulevat vasta lauantaina. Mukavaa viikkoa kaikille!

6 kommenttia:

  1. Vanha kaupunki ja Olde Hansa ovat tunnelmallisia paikkoja, aikoinaan kävimme siellä miehen kanssa usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Siellä on helppo unohtaa arki ja kiire :)

      Poista
  2. Kivoja kuvia oot näpsinyt! Tallinnan vanha kaupunki on kaunis paikka.
    Marsu ja kisu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on niin samikset :) Tassu-marsu on tosin paljon rauhallisempi tapaus kun tämä toinen pikkuhirviö

      Poista
  3. Uusi lukija ilmottautuu :). Aivan ihana blogi kaikkinen sisutusjuttuineen ym. ja eläimineen, marsujakin <3, itselläni ollut useita marsuja ja ne on niin ihania että ehkäpä joskus vielä :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi tervetuloa Vihervaaraan - ihanaa saada uusia lukijoita ja kommentteja :) Marsut on ihania ja erityisesti se, kun ne on niin kovia juttelemaan :)

      Poista