Lauantai oli ihana rentouttava "irti-arjesta" päivä. Lähdimme kahdella autolla yhdessä neljän 10-vuotiaan pojan kanssa yhteen lempipaikkaani Pajulaan, josta kirjoitin aiemmin täällä, klik. Pojilla oli tarkoituksena pitää "softit". Talvella vanhempani antoivat kaataa taloa ympäröivän täyskorkean kuusiaidan, joka varjosti pihaa. Nyt siitä tuli niin ihana, tuli ihan mieleen sellainen kartanopuisto... Pihalla kasvaa nyt muutama vanha valtava paju, pihta, jokunen kuusi, hernepensaita ja koivuja.
Koska turvamaski ja muutenkin hyvät varusteet ovat tämän pelin ehto ja mies jäi viihdyttämään ja vahtimaan poikalaumaa, minä lähdin sotatantereelta turvaan nauttimaan maalaismaisemasta :) Kyllä hermo lepäsi, kun ei ketään ihmisiä näkynyt mailla halmeilla, minä nautin välillä tosi paljon yksin olemisesta. Ei kuulunut kaupungin ääniä, ei autoja, mopoja eikä vahtivia silmäpareja. Jossain kauempana huusivat jotkut suuret linnut, varmaan joutsenet . Pikkulinnut visersivät hullaantuneina. Ja aurinkokin välillä paistoi :) Tuli niin tarpeeseen!
Töyhtöhyyppäkin oli lenkillä :) Se oli ihan tervetullutta seuraa.
Kaikkia aarteitakin bongailin pellonreunoilta... pyörät mun mustalaisvankkuriin? :D
Lintujen juottoaltaan jalka??
Kuusiaitaa kaataessa maitolaiturille kävi vähän huonosti... tai tais se olla aika lailla nutullaan jo ennen sitäkin...
Hieman räjähtänyt navetta... jospa tämän vielä joskus saisi korjattua. Täällä olisi niin ihana asua, mahtuis eläimiä vaikka kuinka :) Mutta valoisa on ollut tämä navetta, täällä on varmasti lehmillä ollut hyvät oltavat aikanaan :)
Täällä on niin helppo hengittää.
Voin vain kuvitella mitä kaikkea aarretta tuolta löytyy..:))
VastaaPoista