keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Kirjastohuoneen lattiaremontti julistetaan alkaneeksi

Tämän kesän lomat jouduin pitämään kolmessa pätkässä. Ekan lomajakson vietin Irlannissa, toisen nyt viime viikolla melkolailla työläissä tunnelmissa. Lauantaina ehdin kuitenkin Ilosaareen murun kanssa ja sunnuntai meni neitosen nimmarikahvitteluja lukuunottamatta erinomaisen rennoissa merkeissä... Summer Loungessa lepäillen ja katsellen alla olevia näkymiä :)


Ootan niin innolla, että päästäisiin talon julkisivun kimppuun. Tarkoitus on palauttaa ennalleen talon puuverhoilu ja poistaa nuo, sinänsä hyväkuntoiset caraatilevyt, jotka eivät vaan miellytä minun silmääni. Puuverhoilusta suunnittelen kermanvalkoista, nurkkalaudoista ym tumman vihreää. Mutta mieli ehtii varmaan vielä muuttua moneen kertaan ja täytyy suunnitteluohjelmilla leikkiä, miltä melko massiivinen talo missäkin sävyssä näyttäisi. Sellainen kartanonkeltainenkin olisi aika upea.

Talon pitkälle sivulle, pihan puolelle on piirretty jo kolme metriä leveä, talon pituinen (14 metriä) terassi. Hyvällä tuurilla sitä ehditään vielä ennen talvea tekemään. Terassin päälle tulee katos molemmille sivuille, talon nykyisen terassin kattolipat puretaan. Terassin yläpuolelle, talon keskelle tulee päämakuuhuoneen eteen parveke (kattamaton). Jospa ensi kesänä viimeistään... Talon sisätöissäkin riittää vielä piiiiiiitkään työsarkaa...









Tämä kiireetön tunnelma on nyt mennyttä, sen sijaan minulla on edessä kaksi kiireistä työviikkoa ennen vikaa, kahden viikon lomapätkää. Muru "lomailee" kaksi viikkoa tekemällä talossani lattiaremonttia.

Sunnuntaina, tuon leppoisan lekotteluhetken jälkeen tilanne oli tämä:


Hyllymetreittäin kirjoja ruokasaliin... vanhojen kirjahyllyjen purku ja kaikkien huonekalujen rahtaaminen ruokasalin tukkeeksi...






Maanantai-aamuna muru aloitti tyhjän huoneen purkamisen poistamalla muovimaton, kovalevyn ja sen alla olevan laudoituksen. Sitten alkoi purun säkitys, johon meni pari päivää.

Tänä aamuna tilanne näytti jo tältä:


Vanhat koolaukset on purettu, purutkin säkitetty suurimmalta osin, jäljellä lattian alla olevat superpaksut juoksut olivat valtaosin erinomaisessa kunnossa ja ehjät, kuivat ja vaaleat. Yhdessä kohdassa oli laho päässyt puremaan palan puuta, mutta sekin on korjattavissa.


Nimittäin tuosta parrusta löytyi vähän lahoa. Se on johtunut puutteellisesta ja osin tukitusta tuuletuksesta rossipohjassa. Sekin vika on korjattavissa onneksi.



Purujen alla on ilmansulkuna vanhoja sanomalehtiä. Niiden alla raakalautaa, joka pitelee purut paikoillaan. Ne olivat huonoa tavaraa, joten ne uusitaan kokonaan. Vanhoja lehtiä jätetään talteen ja yksi tuore paikallislehtikin, seuraavien remontoijien löydettäväksi :)





Jotkut viettää lomapäiviä Linnanmäellä ja jotkut taas vanhan talon pohjaa koluten :) No Linnanmäki tai joku muu kiva huvitusjuttu on vielä ohjelmassa lasten kanssa, kunhan elämä tästä himpun tasaantuu :)

Palaan kuvien kera taas remonttitunnelmiin. Tänään muru ja remppamies tekevät uudet juoksut. Huomenna ehkä ehditään uusimaan pohjalaudat. Sitten päästäänkin laittamaan purut paikalleen.

Tämä remontti tuli vähän yllättäen ja aikataululla, jota en ollut suunnitellut, mutta hyvinhän tämä on sujunut nyt tässäkin elämäntilanteessa.

2 kommenttia:

  1. Hieno juttu, että parrut olivat noin hyvässä kunnossa. Tuosta on hyvä jatkaa remppaa.

    VastaaPoista
  2. Minä ainakin "näen" talon kartanon keltaisena :)

    T. Tarja

    VastaaPoista