keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Väsymystä puuhamaassa...

Siellä ne liehui, pikkuruiset pyykit kesätuulessa!  Epäilen vahvasti, etten jaksa kuitenkaan näitä silittää vaan saavat mennä tuommoisenaan vauvan kaappiin.
 

Viikonloppu meni Villikseltä kisaillessa, koulu ja -estekisoissa. Estekisoista tulikin sijoitus - 4.sija :) Hyvä Villis ja Arppis! Tässä kuva koulukisoista, jossa Villis meni Viivillä ja oottelee tässä lähtömerkkiä radalle.


 
Pojilla oli sitten vähän toisenlainen menopeli viikonloppuna, kun maalattiin parveketta, jonne ei tikkailla kunnolla ylettänyt.


Pienestä pojasta oli superhauskaa päästä korkeuksiin :) Minua hirvitti katsella...


Meillä on taas ihania kaninpoikasiakin. Nämä eivät tosin jää meille, vaan menevät myyntiin, ovat lemmikkilinjaa, ei tuotantokaneja. Äiti on (kai?) tuo valko-ruskea leijonanharjasmix ja isä oli hermeliini. Ehkä... nimittäin, nämä poikaset olivat ihan yllärinä, yksi päivä vaan loikkivat syvälle pehkuihin tehdystä pesästä. Tuo valkoinen ei voi olla isä. Kai. Sillä on kyllä ihan tytön värkit mun mielestäni. Mutta aiemminkin on ollut epäilys tuon kanssa samassa paikassa majailleesta, että voisko olla... Joku mun tytöistä on kyllä melko varmasti piilopoika.... Värit ei nimittäin täsmää hermeliinipoikaankaan... en kyllä kauhean hyvin tunne kanien värien periytymistä, mutta hyvin sopisi, jos äiti ja isä näkyis kuvassa... pitää ehkä vielä kerran koittaa kurkistella tuon valkoisen tytön? sukupuolta...


Perhepotretti?


Hirmusen söpöjä näistä tuli joka tapauksessa, vaikka niin äiti kuin isäkin onkin vähän mysteeri... Kun astutettiin meidän muita kääpiötyttöjä uudelle Hemuli-hermeliinillä, vaihdettiin myös häkkikumppanuuksia, joten nyt en ole ihan varma sitten mitä tässä tapahtui - mielestäni kun en astuttanut tätä valkoruskeaa kania ollenkaan!



Takapihalle, jossa ei ole muuta kuin joutomaata, tehtiin tällainen kulmikas seisomakorkuinen häkki, johon muutti meidän ranskanluppa Vihtori :) Ehkä sitä pitää hieman sipistellä vielä :) Mietin, että vetäiskö katoksi kirkkaan muovin, mutta ei nyt ollut semmoista varastossa.



Illalla lämmitettiin vielä ulkosauna, joka on niin monin verroin ihanampi kuin meidän kosteusvaurioinen, inhottava ja ruma sisäsauna (joka odottaa lottovoittoa, että voitais rempata). Ja tuo palju tuossa saunan edessä kutkuttelee ja oottelee sitä hetkeä, että ehdittäis rakentamaan se kamina.

Mutta kun joka päivä on niin paljon hommaa, ettei millään repee... mistä tätä aina siunaantuukin niin paljon. Tuntuu, että ihan kotihommiin, ruoanlaittoon ym menee tuhottomasti aikaa joka päivä - kun sen kaiken tekee työpäivän jälkeen. Onhan meillä tietysti tätä populaakin, me miehen kans, lapset, ukki ja kaksi koiraa, kolme kissaa ja iso lauma kanoja ja kaneja. Kohta sitten vielä pikkuinen vauva. Työt ei tekemällä lopu. Välillä meinaa "vähän" väsyttää. Tympii tehdä aina samoja hommia, siivota vanhan koiran pissejä lattialta päivä toisensa jälkeen, tehdä joka päivä samoja tylsiä ruokia, jotka kelpais kaikille nirsoilijoille (lue: jauhelihakeittoa, makaroonilaatikkoa tai uunilohta) ja joihin on itse ihan totaalisen kyllästynyt, mutta kun ei tosiaan ole aikaa tehdä  montaa eri ruokavaihtoehtoa. Etsiä lasten kadonneita ja pitkin pihoja lojuvia tavaroita aamukiireessä, oikoa kissojen ruttaamia mattoja, ettei ukki kompastele, torpata ovista ja ikkunoista karkuun pyrkiviä kissoja. Imuroida alati lattialle kertyvää karvaa ja roskaa, pyörittää vähintään pari pyykkikoneellista päivässä.  Rempat etenee hitaasti, kun niitä työn ja kotitöiden lomassa tekee.

Tässä valituksen lomassa kuitenkin suurkiitos mahtavalle miehelleni, joka tekee tuosta kaikesta valtaosan, ihan pyytämättä ja nurisematta ja vielä minun kiukuttelua tyynesti kuunnellen. Ja tekee ne meidän teinitkin jotain, kun kymmenen kertaa ensin nätisti pyytää ja sitten lopulta karjaisee/uhkailee. Joskus jopa ihan vapaaehtoisesti. Näin on käynyt ainakin pari kertaa tänä keväänä...

Tahtosin lomalle. Tai hetken aikaa olla ihan vaan kaksistaan miehen kanssa. Eipä ole montaa semmosta hetkeä vielä meidän koko seurusteluhistorian aikana ollutkaan, että oltais oikeasti ihan kaksistaan kotona - taitaa olla yhden käden sormilla laskettavissa - vai liekö niitä ees ollut? Suunnitelmissa onkin, jos päästäis vielä pienelle kahdenkeskiselle irtiotolle ennen vauvan syntymää. Ja vauvan syntymän jälkeenkin kyllä tullaan varmasti pieniä irtiottoja tekemään ja järjestämään aikaa myös toisillemme - terkut vaan Sanna-tädille (ja muillekin innokkaille), että hoitoapu on varmasti tervetullutta - ja sitä on jo tarjottukin. Olen sitä mieltä, että parisuhteelle pitää antaa aikaa ja kaksistaan pitää päästä myös välillä olemaan. Kahden teinin ja ukin kanssa asuessa se ei nimittäin kotona juuri onnistu... joten pitää lähteä siis arkea pakoon :)


Ja niin, raskauden viimeinen kolmannes on alkanut. Taitaa tämä fyysinen tukala olotila jo näkyä myös henkisessä olotilassa ;) Vielä kuusi kokonaista viikkoa äitiyslomaan... jaksaa, jaksaa?

3 kommenttia:

  1. Voi herttaisuus noita kaneja!!
    Meidän Bunny voisi olla iloinen noiden pienten seurasta!
    Anna tuulen hoitaa söpöjen vaatteiden silitys!
    Lempeitä toukokuun tuulia täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna :) Kävin kurkkaamassa blogiasi ja pääsinkin heti ihan lomafiiliksiin - ihania kuvia!

      Poista
  2. Kanilassa on selvästi salarakas:) suloisia pupuja!

    VastaaPoista